Poliisi epäilee rikosta vuoden 2023 saamelaiskäräjävaaleihin liittyen

Julkaisuajankohta 13.3.2024 15.25
Uutinen

Useita kymmeniä henkilöitä jäi vaalilautakunnan päätöksellä hyväksymättä vaaliluetteloon. Vaalilautakunnan jäseniä epäillään rikoksesta.

Saamelaiskäräjävaalit järjestettiin 4.9.-2.10.2023. Aiemmin samana vuonna saamelaiskäräjien vaalilautakunta vahvisti vaaliluettelon vaaleissa äänioikeutetuista henkilöistä. Mediatietojen perusteella vaaliluetteloon jäi hyväksymättä yli 80 henkilöä. Ainakin osalla näistä henkilöistä heidän asiaansa oli aiemmin käsitelty Korkeimmassa hallinto-oikeudessa, joka oli määrännyt henkilöt hyväksyttäväksi vaaliluetteloon.

Vaalilautakunnan jäseniä epäillään syrjinnästä ja virkavelvollisuuden rikkomisesta. Asiassa on syytä epäillä kyseisiä rikoksia sillä perusteella, että hallintotuomioistuin (Korkein hallinto-oikeus) on määrännyt henkilöitä hyväksyttäväksi vaaliluetteloon ja vaalilautakunta on päättänyt asiasta vastoin tuomioistuimen ratkaisua. Esitutkinta on kesken ja rikosnimikkeet voivat tarkentua tutkinnan edetessä.

Poliisi kehottaa vuoden 2023 vaaleissa vaaliluettelon ulkopuolelle jääneitä henkilöitä tekemään rikosilmoituksen 21.4.2024 mennessä. Rikosilmoitus tulee tehdä ensisijaisesti sähköisesti osoitteessa www.poliisi.fi. Ilmoitusta tehdessä epäillyn rikoksen tapahtumakunnaksi tulee merkitä Inari riippumatta siitä, mikä on ilmoittajan kotikunta tai minkä kunnan alueella hän olisi vaaleissa äänestänyt. Tekoajankohdaksi tulee merkitä päivä, jolloin vaalilautakunta on tehnyt ilmoittajaa koskevan päätöksen vaaliluetteloon hyväksymättä jättämisestä. Ilmoitukseen pyydetään liittämään viimeisin hallintotuomioistuimen (Korkein hallinto-oikeus) päätös vaaliluetteloon kuulumisesta tai muu selvitys siitä, millä perusteella ilmoittaja katsoo olevansa oikeutettu äänestämään saamelaiskäräjävaaleissa.

Poliisille on jo aiemmin tehty muutamia rikosilmoituksia asiaan liittyen. Näiden henkilöiden ei tarvitse tehdä uutta rikosilmoitusta.

Esitutkinta tulee kestämään kuukausia. Esitutkinnan valmistumisesta tiedotetaan erikseen.

Inari Lapin poliisilaitos Lappi Rikokset ja tutkinta Uutinen