Sisä-Suomen poliisi jatkaa Tampereen Kaukajärvellä viime viikonloppuna sytytettyjen palojen tutkintaa.
Lauantaina 1.2 ennen klo 16.18 sytytettiin Muinaishaudankatu 3 B kerrostalon alatasanteella oleva sohva. Pelastuslaitos sai paikalle tullessaan palon nopeasti sammutettua mutta runsaan savunmuodostuksen ja kuumuuden takia B rapun asukkaat jouduttiin evakuoimaan.
Hälytys tästä palosta tehtiin hätäkeskukseen klo 16.18.
Poliisi tutkii tätä asiaa tuhotyönä.
Sunnuntaina 2.2 ennen klo 15.49 sytytettiin Muinaishaudankatu 1 A ja 3 A kerrostalojen alatasanteella olevat ilmoitustaulut palamaan. Pelastuslaitos suorittivat sammutuksen ja näissä paloissa vauriot jäivät vähäisiksi.
Hälytys tästä palosta tehtiin hätäkeskukseen klo 15.49.
Näitä paloja tutkitaan tuhotyön yrityksenä.
Poliisin tietoon on lisäksi tullut, että lauantaina 1.2 ennen klo 16 Kaukajärven vapaa-aikakeskuksessa, osoite Käätykatu 8, pääaulan miesten wc -tiloissa on poltettu mitä ilmeisemmin paperia, mikä sammunut itsestään.
Tatä paloa tutkitaan vahingontekona.
Poliisi selvittää, onko em. palojen takana sama tai samat tekijät.
Poliisi on saanut jonkin verran ihmisiltä havaintotietoja ja niiden tarkistaminen on vielä kesken. Poliisi pyytää edelleen kaikkien em. paloihin liittyviä havaintoja puhelinnumeroon 050-3998024 tai sähköpostiin: pitkakestoinen.pirkanmaa@poliisi.fi