Poliisi jatkaa Turun sunnuntaisen puukotuksen esitutkintaa

Julkaisuajankohta 10.1.2022 18.05
Uutinen

Lounais-Suomen poliisi on suorittanut kuulusteluja sunnuntaina Turun keskustassa tapahtuneen puukotuksen johdosta. Kaikki osalliset ovat poliisin tiedossa.

Poliisi jatkaa sunnuntaina Turussa tapahtuneen puukotuksen selvittämistä. Iltapäivällä tapahtuneessa väkivallanteossa 14-vuotias uhri sai vakavia vammoja. Poliisin tietojen mukaan hän ei ole hengenvaarallisessa tilassa.

Ensitietojen mukaan puukotus olisi tapahtunut Kauppiaskadulla, mutta tekopaikaksi on tarkentunut Puolalanpuisto. Poliisi on suorittanut maanantaina kuulusteluja ja selvittää tapahtumien kulkua. Kaikki osalliset ovat poliisin tiedossa.

Poliisi painottaa, että tapahtuneesta teosta ei ole aiheutunut vaaraa sivullisille, eikä se liity esimerkiksi läheisiin kouluihin.

Tapausta tutkittiin alustavasti tapon yrityksenä ja törkeänä ryöstönä. Esitutkinnan ollessa vielä alkuvaiheessa poliisi ei vielä kommentoi tai tarkenna tapauksen rikosnimikkeitä, jotka mahdollisesti vielä muuttuvat. 

Poliisi ei tässä vaiheessa kommentoi asiaa tarkemmin. Asiasta tiedotetaan lisää, kun se on esitutkinnallisesti mahdollista.
 

Lounais-Suomen poliisilaitos Rikokset ja tutkinta Turku Uutinen