Hyppää sisältöön

Poliisi käynnistää esitutkinnan epäillystä eläinsuojelurikoksesta ravikilpailussa

Julkaisuajankohta 22.2.2017 12.34
Tyyppi:Uutinen

Oulun poliisi on käynnistänyt esitutkinnan tapauksessa, jossa 9.1.2017 Oulun raveissa kilpaillut Katajan Kunnari niminen suomenhevonen on lähdössä loukkaantumisesta huolimatta ohjastettu maaliin saakka. Poliisi tutkii tapausta eläinsuojelurikoksena.

5-vuotiaan suomenhevosen omistaja kertoo kyseessä olleen niin sanotun volttilähdön, jossa hevonen on lähtenyt liikkeelle 20 metrin takamatkalta. On epäiltävissä, että lähtöön liittyvien tapahtumien yhteydessä hevonen on loukannut vasemman etujalkansa. Hevonen ontui 2100 metrin kilpailumatkan aikana. Hevosen loukkaantumisesta huolimatta hevonen ajettiin kilpailullisesti maaliin saakka. Hevosen epäillään ravilähdössä loukkaantuneena juostessaan joutuneen eläinsuojelulain tarkoittamalla tavalla kilpailussa alttiiksi kivulle, tuskalle ja kohtuuttomalle rasitukselle.

Oulun poliisilaitos Tiedote tuotu vanhoilta sivuilta Uutinen