Poliisi keskeytti yleisökokoontumisen Espoossa

Julkaisuajankohta 11.4.2021 13.58
Uutinen

Poliisi sai sunnuntaina 11.4.2021 kello 10.30 jälkeen ilmoituksen, jonka mukaan Espoon Leppävaarassa sijaitsevalle Läkkitorille oli kokoontunut parikymmentä ihmistä. Poliisi totesi kokoontumisen olevan yleisötilaisuus, joka jouduttiin keskeyttämään kokoontumisrajoitusten vastaisena. Poliisi ei ollut saanut ilmoitusta tilaisuudesta etukäteen.

Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätöksen mukaisesti yli kuuden hengen yleisötilaisuudet on kielletty 30.4.2021 saakka. Jos kuuden hengen määrä ylittyy, tilaisuus on kokoontumislain vastainen yleinen kokous ja poliisin on siten keskeytettävä se.

Poliisi neuvotteli tilaisuuden järjestäjän kanssa, minkä jälkeen poliisi antoi poistumiskäskyn. Tässä vaiheessa ihmiset hajaantuivat ja poistuivat paikalta. Tilaisuuden keskeytyminen sujui rauhallisesti. 

Poliisi jatkoi valvontaa Läkkitorilla tilaisuuden keskeyttämisen jälkeen. Hetken päästä poliisi havaitsi puhetilaisuuden jatkuvan ja keräävän edelleen ihmisiä paikalle. Poliisi keskeytti tilaisuuden uudestaan ja otti kiinni kaksi henkilöä epäiltynä niskoittelusta poliisia vastaan. Kiinniotetuille annetaan sakko.

Kuuden hengen kokoontumisrajoitus on voimassa Uusimaan lisäksi Etelä-Karjalassa, Kanta-Hämeessä, Kymenlaaksossa ja Päijät-Hämeessä.

Espoo Länsi-Uudenmaan poliisilaitos Uusimaa Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta