Joulun juhlapäivät osuvat tänä vuonna alkuviikolle. Pääkaupunkiseudun menoliikenteessä voi olla ruuhkaa jo edellisenä viikonloppuna, ja liikkumiseen on hyvä varata riittävästi aikaa. Joulun aikaan luvassa on myös lumipyryjä, joten poliisi neuvoo autoilijoita käyttämään malttia liikenteessä.
– Menoliikenne todennäköisesti ruuhkautuu, joten aikaa säästääkseen kannattaa lähteä matkaan joko hyvissä ajoin ennen ruuhkia tai hieman myöhemmin illalla ja muistaa turvavälit sekä oikea tilannenopeus, muistuttaa ylikomisario Pekka Höök Helsingin poliisilaitokselta.
Hietaniemen ja Malmin hautausmailla kävijöitä poliisi neuvoo olemaan liikenteessä hyvissä ajoin.
– Jos hautausmaalla haluaa käydä omalla autolla, paras aika vierailulle on aamupäivällä tai mahdollisuuksien mukaan jo aatonaattona. Silloin parkkipaikoilla on enemmän tilaa, Höök kertoo.
HSL:n joukkoliikenne on poikkeusreitillä Hietaniemen alueella, ja poliisi on varautunut ohjaamaan tarvittaessa liikennettä hautausmaiden ympäristössä.
Helsingin poliisi toivottaa kaikille rauhallista joulua sekä turvallista menoliikennettä.