Poliisi on edistynyt epäillyn tapon tutkinnassa

Julkaisuajankohta 31.1.2022 11.43
Uutinen

Helsingin poliisi tiedotti 3. tammikuuta epäillystä henkirikoksesta, joka tapahtui yksityisasunnossa lokakuussa. Tuolloin poliisi kertoi, että 29-vuotias mies oli vangittu todennäköisin syin taposta epäiltynä.

Tällä hetkelllä vangittuina ovat 30-vuotias nainen ja 46-vuotias mies. Myös 29-vuotias mies on edelleen vangittuna. Käräjäoikeus määräsi epäillyt vangittaviksi 18. ja 25. tammikuuta todennäköisin syin taposta epäiltyinä.

Rikosepäilyssä on kyse siitä, että asunnosta löydettiin lokakuussa kuolleena 46-vuotias mies. Henkilön kuolinsyy oli aluksi epäselvä. Tutkinnassa on sittemmin ilmennyt seikkoja, joiden perusteella poliisi epäilee kolmella vangitulla olevan osuutta uhrin kuolemaan.

Esitutkinta on edelleen kesken. Poliisi selvittää uhrin menehtymiseen johtaneita tapahtumia esimerkiksi kuulustelemalla ja tekemällä teknistä rikostutkintaa. 

– Emme ole kertoneet tapauksesta oma-aloitteisesti, koska tiedottaminen olisi haitannut esitutkintaa. Esimerkiksi epäiltyjen selvittäminen ja kiinniottaminen olisi saattanut vaarantua. Tutkimme edelleen, keitä kaikkia on syytä epäillä rikoksesta ja millainen osuus heillä on ollut tapahtumiin, sanoo rikostarkastaja Jari Koski.

Uhka esitutkinnan vaarantumisesta on edelleen olemassa. Tämän takia tapauksesta ei voida toistaiseksi tiedottaa enempää. 

– Toistaiseksi emme pysty avaamaan rikosepäilyn yksityiskohtia, motiivia tai muita mediaa ja kansalaisia ymmärrettävästi kiinnostavia seikkoja. Nämä tiedot saattaisivat kulkeutua epäillyille, sanoo Koski.

Helsingin poliisilaitos Helsinki Rikokset ja tutkinta Uutinen