Poliisi on kiinniottanut kaksi henkilöä naantalilaiseen hevostalliin liittyvässä asiassa

Julkaisuajankohta 26.5.2021 11.42
Uutinen

Lounais-Suomen poliisi jatkaa naantalilaista hevostallia koskevien rikosepäilyjen selvittämistä. Asiaan liittyen on pidätettynä kaksi henkilöä.

Lounais-Suomen poliisille on jätetty rikosilmoituksia, jotka koskevat naantalilaista hevostallia ja sen pitäjiä. Tähänastisen selvitystyön myötä poliisi on saanut vahvistusta viime päivinä uutisoinnissa esitettyihin väitteisiin.

Asiassa on kuultu useita asianomistajia, ja tapauksessa on selkeitä viitteitä muun muassa törkeisiin seksuaalirikoksiin. 

Poliisi suoritti kotietsinnän kiinteistöllä tiistaina ja otti kiinni kaksi henkilöä epäiltynä rikokseen. Pidätettynä on pariskunta, 1970-luvulla syntyneet mies ja nainen. 

Asiassa on tällä hetkellä tiedossa kymmenkunta asianomistajaa, ja poliisille tulleiden yhteydenottojen perusteella määrä oletettavasti vielä kasvaa.

Poliisin tämänhetkisen tiedon mukaan väärinkäytökset ja rikosepäilyjen taustalla olevat teot ovat tapahtuneet useiden vuosien kuluessa. Pelon ja uhkailun takia uhrit eivät ole ilmoittaneet asiasta aiemmin poliisille.

Poliisi kehottaa kaikkia kyseisessä asiassa rikoksen uhriksi joutuneita henkilöitä olemaan yhteydessä poliisiin, vaikka epäillystä rikoksesta olisi kulunut reilustikin aikaa. Poliisiin voi olla yhteydessä sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.lounais-suomi@poliisi.fi.

Kokonaisuuden esitutkinta on aivan alussa. Tutkinnan turvaamiseksi poliisi ei tässä vaiheessa kommentoi asiaa yksityiskohtaisemmin. Asiasta tiedotetaan lisää tutkinnan edetessä.

Lounais-Suomen poliisilaitos Naantali Rikokset ja tutkinta Uutinen