Länsi-Uudenmaan poliisi selvittää espoolaisiin elintarvikemyymälöihin kevään aikana kohdistuneita varkauksia. Useiden nuorten epäillään käyttäytyneen häiritsevästi ja anastaneen omaisuutta suunnitelmallisesti.
Länsi-Uudenmaan poliisissa on selvitettävänä useita Tuomarilan, Espoon keskuksen ja Suvelan alueella tapahtuneita elintarvikemyymälöihin kohdistuneita rikoksia. Keväälle 2026 sijoittuneissa tapauksissa kauppaan on tullut kerrallaan useita nuoria, jotka ovat ryhmässä häirinneet kaupan henkilökuntaa ja anastaneet elintarvikkeita.
Ainakin kerran nuoret ovat jopa avoimesti keränneet ostoskoreihin tavaraa ja poistuneet juosten kaupasta maksamatta samalla, kun osa pitää kaupan ovia valmiiksi auki.
Tällä hetkellä tapauksissa anastetun omaisuuden arvoksi epäillään yhteensä noin 1 000-1 500 euroa. Toistuvia, suunnitelmallisia anastusrikoksia tutkitaan varkauksina.
Espoon pääpoliisiaseman nuorisorikostutkintaryhmässä on tutkittavana hieman alle kymmenen sellaista tapausta, joiden pääepäillyt on tunnistettu. Tunnistetut epäillyt ovat noin 15-vuotiaita Espoossa asuvia nuoria ja esiselvityksessä on vielä useita tapauksia, joiden epäiltyjä selvitetään.
Esitutkinta jatkuu, jotta koko varkauksia tekevä ryhmä saataisiin tunnistettua ja toiminta lopetettua. Jokaisesta epäillystä tehdään myös lastensuojeluilmoitukset. Ryhmässä tehtäviin rikoksiin ajoissa puuttumalla pyritään estämään nuorten toiminnan vakavoituminen ja nuorten mahdollinen ajautuminen vakavampien rikosten tekemiseen.