- Poliisi
- fi
- Ajankohtaista
- Uutinen
Poliisi on turvaamassa uuden vuoden juhlintaa Itä-Suomessa
Vuosi on jälleen vaihtumassa ja voimassa olevien koronarajoitteiden vuoksi Itä-Suomessa uuden vuoden juhlinta keskittyy suurelta osin ulkosalle ja koteihin.
Poliisi valvoo Itä-Suomessa uuden vuoden juhlintaa sekä yleisen järjestyksen ja turvallisuuden säilymistä auto- ja jalkapartioin. Valvonnan pääpaino on taajamissa ja tavoitteena on järjestyshäiriöiden ja rikosten ennalta estäminen.
– Käytännössä poliisi ei puutu tarpeettomaan oleskeluun yleisillä paikoilla, mikäli siitä ei aiheudu konkreettista vaaraa tai häiriötä yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle tai ihmisten terveydelle tai omaisuudelle. Poliisi tulee kiinnittämään erityistä huomiota erilaisiin väen kokoontumisiin yleisillä paikoilla sekä muihin yleistä järjestystä ja turvallisuutta vaarantaviin tekoihin. Havaittuihin häiriöihin ja rikkeisiin tullaan puuttumaan matalalla kynnyksellä ensisijaisesti neuvoin, kehotuksin ja käskyin. Tarvittaessa epäkohtiin puututaan sakkorangaistuksella tai rajoittamalla henkilön vapautta, kertoo Itä-Suomen poliisin komisario Tomi Karhu.
Karhun mukaan yleisillä paikoilla tapahtuvaan alkoholin nauttimiseen poliisi puuttuu, jos siitä aiheutuu häiriöitä. Nuorten alkoholin käyttöön puututaan aina havaittaessa. Karhu muistuttaa, että lain mukaan alle 18-vuotiaalla ei saa olla hallussaan alkoholijuomia.
Monilla alueilla koronatilanteen vuoksi ravintolat sulkevat ovensa jo hyvissä ajoin. Tämän vuoksi on odotettavissa, että uuden vuoden juhlia pidetään yksityisasunnoissa tai mökeillä. Tällaisista juhlista ei saa aiheutua häiriötä muille lähellä oleville. Lisäksi koronatilanteen vuoksi sisätiloihin kokoontuvien määrään on syytä kiinnittää huomiota.
– Oma ja läheisten terveys on hyvä pitää mielessä jo suunnitellessa, miten ja missä uutta vuotta aikoo vastaan ottaa, Tomi Karhu tähdentää.
Muista turvallisuus ilotulitteiden käytössä
Uuteen vuoteen liittyvien ilotulitteiden myynti on alkanut joulun jälkeen ja jatkuu uuden vuoden aattoon saakka. Raketteja ja muita ilotulitteita saa käyttää uudenvuodenyönä kello 18.00-02.00 välisenä aikana ja tuona aikana ei ilotulitteiden käytöstä tarvitse ilmoittaa pelastusviranomaiselle, eikä niiden käyttöön vaadita erillistä lupaa.
Karhu muistuttaa, että ilotulitteita tulee käyttää vain täysi-ikäisen, selvinpäin ja turvallisessa paikassa. Tärkeää on huolehtia suojavälineiden käytöstä sekä muiden lähistöllä olevien turvallisuudesta. Ilotulitteet pitää suunnata siten, etteivät ne aiheuta vaaraa muille ihmisille, eläimille tai rakennuksille. Pelastustoimi on rajoittanut ilotulitteiden käyttöä joillakin alueilla ja ilotulitteiden kieltoalueet löytyvät muun muassa pelastuslaitosten sosiaalisen median kanavilta.
– Pidetään järki mukana uuden vuoden juhlinnassa eli huolehditaan itsestä ja kaverista. Lasten ja nuorten vanhempia muistuttaisin vielä omista velvollisuuksista alaikäisten valvonnassa eli on hyvä tietää missä ja keiden seurassa omat lapset liikkuvat, Karhu painottaa ja toivottaa kaikille terveyttä, turvaa ja menestystä uudelle vuodelle 2022.
