Hyppää sisältöön

Poliisi on Uikon taikaa -tapahtumassa Nivalassa tiistaina 12.7.

Julkaisuajankohta 11.7.2016 12.23
Tyyppi:Uutinen

Oulun poliisilaitos on tänä vuonna mukana Nivalan kapinaviikon tapahtumissa. Tiistaina 12.7.2016 Liikuntakeskus Uikon ympäristössä järjestetään viranomaisten RoadShow, jossa myös poliisi esittäytyy yhdessä pelastuslaitoksen kanssa klo 12 - 15.

Tapahtumassa pääset tutustumaan poliisin ajoneuvokalustoon ja paikalla on myös poliisiopiskelijoita, jotka kertovat uudistuneesta poliisin koulutuksesta.

Sateen sattuessa poliisin kalusto on esillä sisätiloissa. Eli kelista huolimatta kannattaa tulla paikalle.

Lisäksi tapahtumaan osallistuvat poliisikoira ”Hugo” ja poliisikoiran taimi ”Taisto”, jotka esittelevät taitojaan päivän mittaan.

Tervetuloa juttusille paikallisen poliisin kanssa!


Lisätietoa tapahtumasta: http://www.uikko.fi/uikontaikaa/
Lisätietoa poliisikoulutuksesta: http://www.polamk.fi/amk

Oulun poliisilaitos Tiedote tuotu vanhoilta sivuilta Uutinen