Hyppää sisältöön

Poliisi otti kiinni kaksi henkilöä kiinni jalkapallo-otteluun liittyvissä tapahtumissa Helsingissä

Julkaisuajankohta 29.4.2026 12.32
Tyyppi:Uutinen

Poliisi otti kiinni kaksi henkilöä. Toisen henkilön kohdalla kyse oli häiriökäyttäytymisestä ja toinen henkilö otettiin kiinni rikoksesta epäiltynä. Lisäksi poliisi poisti paikalta muutamia häiriötä aiheuttaneita henkilöitä.

HIFK:n jalkapallojoukkueen kannattajien marssi alkoi ennen poliisin kanssa sovittua aikaa. Poliisi esti HIFK:n kannattajajoukon ja Jokerien kannattajajoukon kohtaamisen.

Osa HIFK:n kannattajista ei noudattanut poliisin käskyjä ja heihin jouduttiin käyttämään voimakeinoja tilanteen rauhoittamiseksi. Poliisi käytti tilanteessa projektiililaukaisinta sekä oc-sumutinta. 

Poliisi käyttää voimakeinoja tilannesidonnaisesti, ja aina käytetään lievintä mahdollista toimivaa keinoa. Tässä tilanteessa poliisin arvio oli, että lievemmät voimakeinot eivät johda tavoiteltuun lopputulokseen.

Jalkapallo-ottelu pääsi alkamaan aikataulun mukaisesti ja se sujui pääosin rauhallisesti. Ottelun aikana molempien joukkueiden kannattajat käyttivät pyroteknisiä tuotteita ja pyrkivät provosoimaan vastapuolta. Ottelun jälkeen areenan läheisyydessä syntyi muutamia tappelun alkuja, joihin poliisi puuttui ennaltaehkäisevästi.  

Tapahtumiin liittyen on kirjattu rikosilmoitukset pahoinpitelystä ja virkamiehen vastustamisesta. Pahoinpitelyrikos tapahtui ottelun jälkeen areenan läheisyydessä. Alustavan selvityksen mukaan mies oli lyönyt ohikulkijaa nyrkillä päähän ja pakeni paikalta poliisin saapuessa paikalle. Poliisit saivat miehen kiinni hetkeä myöhemmin.

Helsingin poliisilaitos Helsinki Uusimaa Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta