Poliisi otti useita rattijuoppoja kiinni liikennevirrasta

Julkaisuajankohta 4.7.2022 9.49
Uutinen

Hämeen poliisin vuorokausi oli normaalia Sunnuntaita kiireisempi. Tehtäviä kertyi yli 250 kappaletta ja poliisin suojiin päätyi erinäisistä syistä 11 henkilöä.

Päijät-Häme

Noin kello 12.00 aikaan tapasi partio Lahden keskustassa entuudestaan tuntemansa noin 35-vuotiaan miehen, jolla on takanaan mittava omaisuusrikostausta. Partion tehdessä miehelle turvallisuustarkastusta, löytyi miehen hallusta erilaisia tuotteita avaamattomissa paketeissa. Tuotteet pystyttiin yksilöimään tiettyyn keskustan liikkeeseen, johon partio meni selvittelemään asiaa. Liikkeen videotallenteilta havaittiin, kuinka mies oli tullut liikkeeseen, ottanut tuotteet ja poistunut maksamatta niitä. Tuotteiden yhteisarvo noin 55 euroa. 

Kello 13.30 aikoihin sai partio tehtäväksi mennä Lahdessa Metsäkankaalla sijaitsevaan asuntoon selvittelemään perheriitaa. Tapahtumapaikalla selvisi, että pariskunnalle oli tullut suusannallista riitaa, jonka päätteeksi perheen aviomies oli lyönyt vaimoaan kertaalleen avokämmenellä kasvoihin. Vaimon vammat eivät vaatineet sairaanhoitoa ja miestä epäillään asiassa lievästä pahoinpitelystä.

Kello 15.00 aikaan pysäytti partio Hollolassa VT12 Kukonkoivun kohdalla epävarmasti kulkevan pakettiauton. Pakettiautoa kuljettanut noin 25-vuotias mies puhalsi nollat seulonta-alkometriin, mutta miehelle suoritettu huumausainepikatesti osoitti miehen käyttäneen huumeita ennen ajoon lähtöänsä. Miehen hallusta ja autosta löytyi vielä pieni määrä huumausaineita. Miestä epäillään rattijuopumuksesta sekä huumausaineen käyttörikoksesta. 

Kello 16.30 aikoihin pysäytti partio Jalkarannassa Pallaskadulla henkilöauton, josta oli tullut hetkeä aikaisemmin ilmoitus epäillystä rattijuopumuksesta. Auto oli törmännyt lähistöllä olevalla taloyhtiön parkkipaikalla pysäköityyn autoon ja jatkanut matkaansa jäämättä selvittämään asiaa. Partio puhallutti autoa kuljettaneen noin 75-vuotiaan miehen ja tulos osoitti miehen syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen. Asian varmistamiseksi mies toimitettiin vielä verikokeisiin sairaalaan.

Noin kello 16.00 pysäytti poliisin vesijetti moottoriveneen tarkastusta varten Päijänteellä Asikkalan puolella. Moottorivenettä kuljettanut noin 60-vuotias mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin vesiliikennejuopumuksen ylittävän rajan. Mieheltä otettiin paikan päällä verikoe asian varmistamiseksi.

Noin kello 17.45 pysäytti partio Hollolassa Helsingintiellä moottoripyöräilijän tarkastusta varten. Moottoripyörää kuljettanut reilu 30-vuotias mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän rajan. Tarkkuusalkometrikoe vahvisti rattijuopumus epäilyn.

Noin kello 03.30 pysäytti partio Lahdessa Jyrkänkadulla pakettiauton, jota kuljetti poliisin hyvin tuntema kortiton kuljettaja. Noin 45-vuotiaalle miehelle suoritettu huumausainepikatesti osoitti miehen käyttäneen huumausaineita ennen ajoon lähtöä. Mies on jäänyt viimeisen vuoden aikana seitsemän kertaa kiinni kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Kanta-Häme

Noin kello 16.30 jäi Riihimäellä Voimalankadulla sijaitsevassa liikkeessä kiinni näpistyksestä noin 60-vuotias mies. Mies oli ottanut hyllystä kaksi olut tölkkiä ja maksanut kassalla vain toisen. Mies on jäänyt viimeisen vuoden aikana omaisuusrikoksista kiinni14 kertaa.

Weekend-festivaali meni poliisin näkökulmasta suhteellisen rauhallisesti. Tapahtuma-alueelta tavattiin parikymmentä huumausaineen käyttörikokseen syyllistynyttä henkilöä, joille kirjoitettiin sakot paikan päällä. Tapahtuma-alueella sattui myös kymmenkunta eriasteista rikosta, joista poliisi on kirjannut rikosilmoitukset.

Hämeen poliisilaitos Kanta-Häme Päijät-Häme Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta