Hyppää sisältöön

Poliisi otti yhden henkilön kiinni Oulussa

Julkaisuajankohta 12.4.2026 2.35
Tyyppi:Uutinen

Poliisin kiinniottaman henkilön epäillään käyttäytyneen väkivaltaisesti ja uhanneen muun muassa poliisia. Oulun poliisi tutkii tapahtunutta virkamiehen väkivaltaisena vastustamisena ja pahoinpitelynä.

Poliisi sai lauantai-iltana hieman klo 23:n jälkeen ilmoituksen epäillystä väkivaltatilanteesta Oulun Toppilassa. Hätäkeskukseen tulleen ilmoituksen mukaan henkilöä olisi pahoinpidelty ja uhattu teräaseella. Tilanne tapahtui yksityisasunnossa ja taloyhtiön rappukäytävässä.

Poliisin saapuessa paikalle teosta epäilty mies oli lukkiutunut asuntoonsa, eikä päästänyt poliiseja sisään. Poliisi joutui murtautumaan asuntoon ottaakseen miehen kiinni. Kiinniotto sujui rauhallisesti. Tilanne tapahtumapaikalla oli ohi noin puoli kolmen aikaan aamuyöllä.

Poliisi epäilee miestä virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta ja pahoinpitelystä. Rikosnimikkeet voivat muuttua ja täydentyä esitutkinnan aikana.

Oulu Oulun poliisilaitos Pohjois-Pohjanmaa Rikokset ja tutkinta Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta