Poliisi puuttuu rikkeisiin ja rikoksiin kokoontumisajojen ja mopomiittien yhteydessä

Julkaisuajankohta 16.5.2022 16.05
Uutinen

Sisä-Suomen alueella on ollut kevään aikana useita kokoontumisajoja, ja kesän mittaan ilmiön voi odottaa jatkuvan. Tapahtumiin saattaa liittyä liikennesäännöistä ja muiden turvallisuudesta piittaamatonta käytöstä, johon poliisi puuttuu.

Jyväskylässä oli lauantaina 14.5.2022 eri paikkoihin siirtyvä useiden satojen osallistujien mopomiitti, jossa oli mukana myös aikuisia autoilla. Mukana oli myös päihtyneitä nuoria. Yleisön joukossa keulittiin kovalla nopeudella ja ammuttiin ilotulitteita, sekä kiihdytettiin sivullisten ajoneuvojen seassa. Poliisin läsnäoloon suhtauduttiin uhmakkaasti ja poliisiauton kulkua pyrittiin estämään.

Vanhemmat, teillä on valvontavastuu alle 18-vuotiaista lapsistanne. Keskustelkaa lastenne kanssa heidän menemisistään ja ajoneuvoistaan, ja pitäkää silmällä mahdollisia kulkupelien virityksiä. 

Ajoneuvon omistajalla on velvollisuus huolehtia, että ajoneuvo on lain mukaisessa kunnossa ja kuljettajalla on aina viime kädessä vastuu sen turvallisesta ja sääntöjen mukaan tapahtuvasta kuljettamisesta. Tähän sisältyy myös se, että kaikissa tilanteissa omassa toiminnassa otetaan huomioon myös muiden tienkäyttäjien turvallisuus. Seuraukset ajoneuvon hallinnan menettämisestä ovat liian usein kohtalokkaita henkilövahinkojen muodossa ja jokainen niistä on liikaa.

Poliisi tulee jatkossakin valvomaan vastaavanlaisia kokoontumisia ja puuttumaan niissä tapahtuvaan vaaralliseen toimintaan tilanteeseen soveltuvalla tavalla.
 

Liikenne Sisä-Suomen poliisilaitos Uutinen