Poliisi pyytää tietoja epäillystä tapon yrityksestä Kalliossa

Julkaisuajankohta 2.7.2021 13.33
Uutinen

Helsingin poliisi on aloittanut esitutkinnan tapauksesta, jossa noin 40-vuotias mies on joutunut tapon yrityksen kohteeksi.

Hätäkeskus antoi poliisille perjantaina 2. heinäkuuta puolen yön jälkeen tehtävän, jonka mukaan Pengerkatu 25:n kohdalla oli maassa verinen mies. Paikan päältä löytyi lyyhistynyt uhri, jonka vartalossa oli useita pistohaavoja. Hänet toimitettiin ripeästi sairaalaan saamaan hoitoa. 

Silminnäkijöiden mukaan uhri oli kävellyt mahdollisesti Vaasanaukion suunnalta Pengerkadun ja Aadolfinkadun tietämille. Ohikulkijat olivat tiedustelleet miehen vointia, mutta hän oli kieltäytynyt avusta. Puukotuksen epäillään tapahtuneen mahdollisesti Helsinginkatu 13 kohdalla, mutta tästä ei vielä ole täyttä varmuutta. 

–  Kuten nykyään valitettavan tavallista on, uhri oli alustavasti kovin haluton selvittämään asiaa, sanoo rikostarkastaja Jari Koski. 

Poliisi pyytää yleisöltä havaintoja ja tietoja, jotka mahdollisesti voisivat liittyä tapon yritykseen. Uhrilla on ollut tapahtumahetkellä yllään mustat housut ja mustat Niken logolla varustetut kengät sekä musta T-paita jossa edessä on valkoista tekstiä. Hänellä on mustat, hieman kiharat hiukset ja parta. Vakavasti loukkaantunut uhri oli kävellyt tai juossut Pengerkadulle, josta hänet löydettiin. Kaikki tiedot voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen vakivaltavihjeet.helsinki@poliisi.fi tai soittaa numeroon 0505627405.

Helsingin poliisilaitos Helsinki Rikokset ja tutkinta Uutinen