Hyppää sisältöön

Poliisi selvittää räjähdetehtaan rakennustyömaan tapahtumia Porissa

Julkaisuajankohta 2.7.2026 10.52
Tyyppi:Uutinen

Lounais-Suomen poliisi sai keskiviikkona aamupäivällä ilmoituksen maahan kaadetusta mahdollisesta öljystä TNT-räjähdetehtaan työmaan lähettyvillä Porin Noormarkussa. Myöhemmin samana päivänä paikan päältä otettiin kiinni kolme ulkopuolista henkilöä, joita epäillään ympäristön turmelemisesta.

Poliisi ja pelastuslaitos saivat keskiviikkona tehtävän Noormarkkuun TNT-tehtaan työmaan lähettyville, missä sivullinen henkilö oli huomannut maastossa mahdollisen öljyvuodon. 

Saman päivän iltana hieman ennen puolta yötä poliisi sai ilmoituksen, jonka mukaan työmaan vartija oli havainnut kolmen henkilön pystyttävän yksityisalueelle maastoon tehdashanketta vastustavia banderolleja. 

Poliisi otti kolmikon kiinni paikan päältä epäiltynä ympäristön turmelemisesta. Poliisi epäilee, että samat noin 20–40-vuotiaat henkilöt olivat aiemmin levittäneet öljyä maastoon.

– Ympäristövahingon laajuus ja se, mitä ainetta maastoon tarkalleen oli levitetty, on poliisilla vielä selvityksessä, kertoo tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jari Klaus Lounais-Suomen poliisilaitokselta.

Poliisi jatkaa asian esitutkintaa muun muassa epäiltyjen kuulemisilla. Asiasta ei tiedoteta tässä vaiheessa enempää.

Lounais-Suomen poliisilaitos Pori Rikokset ja tutkinta Uutinen