Poliisi selvittää uhkauslappusten tapausta Turussa

Julkaisuajankohta 6.3.2024 11.36
Uutinen

Lounais-Suomen poliisille on tehty lukuisia rikosilmoituksia Turussa kotiosoitteisiin jaetuista lappusista, joissa on esitetty erilaisia uhkauksia. Poliisi selvittää lappujen alkuperää.

Poliisille tehty kymmeniä rikosilmoituksia turkulaiskotien postiluukkuihin ja -laatikoihin viime päivinä jaetuista paperilapuista, joissa esitetään erilaisia uhkauksia.

Lappusia on jaettu ainakin Turun Pernon, Suikkilan, Kuninkojan, Karjalaiskylän ja Vasaramäen alueilla. Lapuissa on uhkailtu esimerkiksi kiinteistön vahingoittamisella. Samassa yhteydessä on esitetty henkilön nimi ja puhelinnumero.

– Poliisi on tavoittanut lapuissa ilmoitetun henkilön, joka ei kuitenkaan ole lappujen takana, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Tuomas Järvenpää Lounais-Suomen poliisilaitokselta.

Järvenpään mukaan poliisilla on käsitys siitä, kuka on uhkauslappujen takana. 

– Poliisi ei kuitenkaan esitutkinnan keskeneräisyyden vuoksi voi avata asiaa yksityiskohtaisemmin esimerkiksi epäillyn tekijän tai teon motiivin osalta, Järvenpää sanoo.

Poliisi pyytää tietoja lappujen jakajasta

Poliisi jatkaa asian selvittämistä eikä vielä tässä vaiheessa ota kantaa tutkittaviin rikosnimikkeisiin.

Esitettyjen uhkauksien lisäksi poliisi tutkii muun muassa identiteettivarkautta, jossa asianomistajana on lapuissa esitetty henkilö.

Poliisi rauhoittelee uhkalappusten saajia. Esitutkinnan perusteella niiden osalta ei ole aihetta pelkoon. 

– Poliisi ei usko, että uhkaukset johtaisivat konkreettisiin tekoihin. Lappusten tarkoituksena on ollut aiheuttaa kiusaa lapuissa mainitulle henkilölle, Järvenpää sanoo.

Poliisi pyytää yleisöltä havaintoja ja tietoja, esimerkiksi valokuvia, lappujen jakajasta. Tiedot pyydetään toimittamaan Lounais-Suomen poliisille joko sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.lounais-suomi@poliisi.fi tai teksti- tai WhatsApp-viestillä numeroon 050 411 7655.
 

Lounais-Suomen poliisilaitos Rikokset ja tutkinta Turku Uutinen