Poliisi tavoitti varastetulla skootterilla ajelevan miehen Lahdessa

Julkaisuajankohta 29.6.2022 9.49
Uutinen

Hämeen poliisilla oli vuorokaudessa noin 230 tehtävää. Poliisin suojiin päätyi 13 henkilöä erinäisistä syistä johtuen. Poliisia työllisti niin häiriökäyttäytymiset, liikenne kuin kotihälytyksetkin.

Kanta-Häme

Kello 14.00 aikaan pysäytti partio Tervakoskella Vähikkäläntiellä pakettiauton tarkastusta varten. Pysäytyksen yhteydessä selvisi, että autoa kuljettaneelta noin 30-vuotiaalta mieheltä puuttui ajo-oikeus. Mies on jäänyt viimeisen vuoden aikana kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta kiinni 12 kertaa.

Noin kello 15.50 aikaan havaitsi partio Riihimäellä Torikadulla pakettiauton, jonka tiedettiin olevan ajo-oikeudettoman, noin 30-vuotiaan miehen käytössä. Autoa kuljettanut mies yritti piiloutua autonsa kanssa roskalavan taakse ja poistua autosta kävellen havaittuaan poliisiauton, mutta partio sai miehen kiinni. Mies on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta seitsemän kertaa.

Noin kello 16.00 aikaan, tuli Hämeenlinnan kauppakeskus Goodmanin vartija kertomaan lähistöllä olevalle poliisipartiolle näpistyksestä, joka oli tapahtunut hetkeä aiemmin kauppakeskuksessa. Vartija kertoi miehen ja naisen anastaneen vaatteita kauppakeskuksesta sijaitsevasta liikkeestä ja poistuneen paikalta. Vartija pystyi antamaan tekijöistä hyvät tuntomerkit poliiseille ja vähän ajan kuluttua kaksikko löytyikin Hämeensaarentieltä. Miehen vierestä nurmikolta löytyi puukko ja miehen hallusta siihen sopiva tuppi.  Noin 45-vuotias mies ja hänen seurassaan ollut nainen kiinniotettiin ja toimitettiin poliisilaitokselle. Poliisilaitoksella mies ei tyytynyt kohtaloonsa vaan uhkaili suusanallisesti poliisipartion jäseniä ja yritti sylkeä poliiseja kohti. Miestä epäillään näpistyksestä, laittomasta uhkauksesta ja vaarallisen esineen hallussapidosta. Naisen rikosnimikkeeksi jäi näpistys.

Kello 22.30 aikaan, sai partio tehtäväksi mennä selvittelemään pahoinpitelyä Forssassa Turuntiellä sijaitsevaan asuntoon. Partion ajaessa kohteeseen, tuli heitä vastaan polkupyörällä oletettu pahoinpitelijä. Noin 50-vuotias mies ei suostunut pysähtymään ja selvittämään tilannetta, vaan lähti pakenemaan poliisia polkupyörällä. Partio tavoitti miehen pienen takaa-ajon jälkeen ja kiinniotti tämän. Tapahtumapaikalla selvisi, että mies oli havainnut entisen naisystävänsä tulevan pihaan ja hyökännyt tämän kimppuun. Mies oli lyönyt naista kerran nyrkillä pään alueelle ja poistuessaan vielä rikkonut talon ulko-oven lasin. Naisen vammat eivät vaatineet hoitoa.

Kello 19.00 aikaan sai partio tehtäväksi mennä selvittelemään pariskunnan välistä riitaa Riihimäelle Linnunradankadulle. Pariskunnalle oli tullut suusanallista riitaa, jonka seurauksena noin 45-vuotias nainen oli lyönyt saman ikäistä puolisoaan nyrkillä. Nainen oli myös tönäissyt ja kuristanut puolisoaan, jonka seurauksena asianomistajan pää oli kolahtanut johonkin ja siihen oli tullut pieni ruhje. Partio sai aikaan pariskunnan kesken laihan sovun ja pariskunta meni viettämään loppuiltaansa eri osoitteisiin. Asiasta kirjattiin pahoinpitely ilmoitus.

Noin puolen yön aikaan tapasi partio Janakkalassa Keskuskujalla sijaitsevalta lasten leikkipaikalta kaksi alle 18-vuotiasta päihtynyttä tyttöä. Partion selvittäessä tyttöjen henkilöllisyyttä, alkoivat tytöt riehua sekä lyödä ja potkia poliiseja. Tytöt siirrettiin poliisiautoon ja vietiin Hämeenlinnan poliisilaitokselle päivystävän sosiaalityöntekijän luokse. Poliisilaitoksella uhmakas käytös jatkui ja tytöt jouduttiin erottamaan toisistaan, jotta tilanne rauhoittuisi. Tyttöjä epäillään virkamiehen vastustamisesta ja heistä tehtiin lastensuojeluilmoitukset. Poliisi, lastensuojelu ja vanhemmat jatkavat asian selvittämistä.

Päijät-Häme

Noin kello 17.30 aikaan pysäytti partio Orimattilassa Lahdentiellä pakettiauton tarkastusta varten. Autoa kuljettaneelle noin 45-vuotiaalle miehelle suoritettiin seulonta-alkometrikoe, jonka tulos oli nolla. Mies kieltäytyi huumausainepikatestistä ja hänet kuljetettiin sairaalaan verikokeisiin. Miehellä ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta ja hän on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta 13 kertaa. Miehellä oli myös etsintäkuulutus perässään.

Noin kello 19.00 pysäytti partio Vääksyssä Rantakulmantiellä henkilöauton, jonka kuljettajana toiminut reilu 30-vuotias mies puhalsi seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän rajan.

Lahdessa poliisin hyvin tuntema noin 35-vuotias mies jäi jälleen kiinni näpistyksestä Huovilankadulla, noin kello 21.30 aikaan. Mies oli anastanut kaupasta alkoholia ja poistunut liikkeestä. Mies tavoitettiin myöhemmin ja hänet kuljetettiin kiinniotettuna poliisilaitokselle. Mies on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni anastusrikoksista 30 kertaa.

Kello 03.30 aikoihin havaitsi partio Lahdessa Simolanmutkassa sijaitsevan huoltoaseman pihaan menevän skootterin, joka oli anastettu aiemmin edellisellä viikolla. Kuljettajaksi selvisi noin 45-vuotias mies, joka puhalsi nollat seulonta-alkometriin. Miehelle suoritettu huumausainepikatesti osoitti miehen käyttäneen huumeita ennen ajoa. Mies kiinniotettiin moottori kulkuneuvon käyttövarkauteen ja rattijuopumukseen epäiltynä. 
 

Hämeen poliisilaitos Kanta-Häme Päijät-Häme Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta