Poliisi tehostaa tietopalveluaan päätöksenteon tueksi

Julkaisuajankohta 13.3.2019 14.41
Uutinen

Poliisihallituksessa on vajaan vuoden ajan toiminut yksikkörajat ylittävä uusi analyysitoiminto, jonka päätehtävänä on tuottaa oikea-aikaista ja luotettavaa tietoa poliisin päätöksenteon pohjaksi.

Analyysipäällikkö Juha Syrjän mukaan toiminto on uusi ja sen tehtäväkuva on erittäin laaja pitäen sisällään muun muassa poliisin erilaisiin tiedon tarpeisiin vastaamisen, raporttien ja tilastojen tuottamisen, poliisin tulostavoitteiden arvioinnin sekä koko poliisihallinnon analyysitoiminnan yhdenmukaistamisen.

– Olemme pitkään eläneet tiedon valtakaudella, missä tietoa on enemmän kuin sitä voidaan käsitellä. Analyysitoiminnon tehtävää on tuottaa luotettavaa ja oikea-aikaista tietoa, jotta nykyisessä nopeassa toimintaympäristön muutoksessa poliisin toimintaa osataan kehittää ja suunnata oikealla tavalla, Syrjä sanoo.

Toiminnan kehittäminen vielä kesken

Syrjän mukaan analyysitoiminnon työ on vielä alkuvaiheessa ja erilaisten uusien prosessien kehittäminen ja entisten työtapojen yhdistäminen analyysitoiminnan kokonaisuuteen ovat vasta meneillään.

Analyysitoimintoon on muun muassa yhdistetty aikaisemmin Poliisiammattikorkeakoulun yhteydessä toiminut tilastopalvelu.

Analyysitoiminto toimittaa edelleen tilastoja myös ulkopuoliselle, esimerkiksi medialle. Poliisin järjestelmistä valmiina saatavaa tietoa voidaan toimittaa edelleen mahdollisuuksien mukaan nopeastikin, mikä toiminnan työtilanne sen sallii.

– Pyrimme vastaamaan näihin pyyntöihin mahdollisimman nopeasti. Tällä hetkellä vastausaika on ollut keskimäärin 2-3 päivää, Syrjä sanoo.

Mikäli tietoa ei ole valmiina saatavissa, vaan analyysitoiminto joutuu koostamaan sitä eri läheistä, palvelu on maksullista poliisin maksuasetuksen mukaan.

Analyysitoiminto voi myös kieltäytyä vastaamasta tietopyyntöön, jos siihen vastaaminen vaatii kohtuuttomasti työtä tai jos tietoa ei ole saatavissa.

Viime vuonna tilastopyyntöjä tuli 1 058, joista poliisin ulkopuolisia (pääosin median) oli 618.

Uutena palveluna tilastoja poliisin verkkosivulle

Juha Syrjän mukaan uutena palveluna analyysitoiminto pyrkii tuottamaan ajankohtaisia tilastoja poliisin verkkosivulle säännöllisesti mahdollisimman pian.

Poliisihallitus Tiedote tuotu vanhoilta sivuilta Uutinen