Poliisi toivoo malttia koulujen päättymisviikonlopun juhlintaan

Julkaisuajankohta 3.6.2021 9.48
Uutinen

Poikkeuksellinen kouluvuosi on tulossa päätökseensä ja kesälomat ovat alkamassa. Poliisi valvoo koulujen päätösviikonloppuna 4.-6.6. 2021 tehostetusti nuorten päihteiden käyttöä. Valvonnassa poliisi puuttuu myös yleisten paikkojen häiriöihin.

Ylikomisario Hans Vuoti Itä-Suomen poliisista sanoo poliisin toiveena olevan, että viranomaisten määräämiä alueellisia kokoontumisrajoituksia maltettaisiin edelleen noudattaa.

- Pitkään jatkunut koronapandemia, sen tuomat rajoitteet ja monin paikoin myös viikkoja kestänyt etäkoulu ovat varmasti uuvuttaneet useita. Pandemia ei ikävä kyllä ole vieläkään ohitse eli edelleen on syytä olla varovainen ja noudattaa viranomaisten suosituksia ja ohjeita sekä muistaa turvavälit myös juhlittaessa, sanoo Vuoti. 

- Poliisi kannustaa juhlimaan koulujen loppua maltilla, ilman lähikontakteja ja suuria kokoontumisia eli pienessä piirissä päihteitä vältellen, Vuoti jatkaa.

Kokoontumisiin voidaan puuttua

Poliisi valvoo nuorten päihteiden käyttöä sekä yleistä järjestystä ja turvallisuutta kuten aiempina vuosina. Kokoontumisiin voidaan puuttua, jos niistä aiheutuu vaaraa yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle.

- Poliisin ensisijainen toimintalinja on ylläpitää yleistä järjestystä ja turvallisuutta sekä turvata ihmisten perusoikeuksia antamalla ohjeita, neuvoja ja kehotuksia. Poliisi mielellään keskustelee nuorten kanssa valvonnan yhteydessä yhteisistä pelisäännöistä, Vuoti sanoo.

Poliisi kannustaa vanhempia ottamaan päättäjäisillan juhlinnan riskit lastensa kanssa puheeksi hyvissä ajoin. Aiemmista vuosista opittuna poliisi toivoo vanhempien olevan tavoitettavissa puhelimitse, mikäli poliisilla tai sosiaalityöntekijöillä tulee tarvetta olla yhteydessä esimerkiksi lasten tai nuorten päihtymystilan vuoksi. 

- Selkeät yhdessä sovitut pelisäännöt luovat turvaa ja mikäli juhliminen on päihteetöntä, niin riskit onnettomuuksiin ja koronan leviämiseen ovat minimoitu, Hans Vuoti muistuttaa.

Tehostettua päihdevalvontaa

Päihdevalvonnassa keskitytään yleisen järjestyksen ja turvallisuuden kannalta tärkeimpiin kohteisiin: 

  • Suoraan YJT:tä vaarantavaan juopotteluun; väkivaltainen käytös, metelöinti
  • Keskeisillä paikoilla tapahtuvaan häiritsevään juopotteluun; kävelykadut, torit, liikekeskukset
  • Alaikäisten juopotteluun
  • Alkoholin välittämiseen alaikäisille
  • Muutoin toisten oikeuksia loukkaavaan juopotteluun; puistot, lasten leikkipaikat, liikuntapaika

Edellä mainituissa tilanteissa ja paikoissa poliisi pyrkii aina puuttumaan julkiseen alkoholin nauttimiseen. Nauttiminen on julkista silloin, kun se tapahtuu julkisella paikalla esimerkiksi suoraan pullosta tai tölkistä. 

Koronariski on edelleen olemassa

Ylikomisario Hans Vuoti uskoo kansalaisten edelleen ymmärtävän, että koronariski on yhä olemassa ja sen myötä annettuja ohjeita ja rajoituksia noudatetaan yhtä hyvin kuin tähänkin saakka. Sään suhteen viikonlopusta on tulossa erinomainen, joten ihmiset ovat varmaan aktiivisesti liikkeellä.

- Poliisin toiveena on, että hyvästä säästä ja iloisesta juhlamielestä huolimatta muistetaan pitää järki ja maltti mukana. Pidetään huolta itsestä ja kavereista, Hans Vuoti toteaa ja  toivottaa poliisin puolesta nuorille hyvää ja turvallista kesälomaa. 
 

Etelä-Savo Itä-Suomen poliisilaitos Pohjois-Karjala Pohjois-Savo Poliisin ennalta estävä toiminta Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta