Poliisi toivoo vapun juhlijoilta vastuullista käytöstä

Julkaisuajankohta 28.4.2022 13.06
Uutinen

Tänä vuonna kokoontumisrajoitukset eivät määrittele vapun viettoa. Vaikka juhlia saa nyt isollakin porukalla, ei poliisi siltikään toivo kutsua rientoihin.

Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa on ollut kokoontumisrajoituksia kahtena edellisenä vappuna. Rajoitusten aikaan ihmiset juhlivat vappua enemmän kotona ja muissa yksityisissä tiloissa. Tänä vappuna ihmiset pääsevät juhlimaan ilman kokoontumisrajoituksia, mikä saattaa aiheuttaa poliisille hälytystehtäviä edellisiä vappuja enemmän.

– On ihan mahdollista, että järjestyshäiriöt lisääntyvät, kun pitkästä aikaa vappua voidaan juhlia turuilla ja toreilla, ennakoi ylikomisario Arto Autio Oulun poliisilaitoksesta.

Lieventyneiden koronarajoitusten ja kauniiden kevätsäiden kannustamana ihmiset ovat entistä runsaslukuisemmin ulkona yleisillä paikoilla ja ravitsemusliikkeissä. Poliisi onkin jo havainnut, että yleisten paikkojen järjestyshäiriöt ovat lisääntyneet. Toiveena on, ettei vappuviikonloppu olisi ainakaan yhtään kiireisempi kuin muut viikonloput. 

– Toivomme, että ihmiset ottavat vapun vietossa huomioon kanssaihmiset ja viettävät kevään juhlaa aikuismaisesti ja vastuullisesti. Odotettavissa toki on, että väkeä on runsaasti liikkeellä juhlatunnelmissa, ylikomisario Autio sanoo.

Vappuna poliisi valvoo yleisten paikkojen turvallisuutta kuten ennenkin. Ensisijaisesti poliisi estää mahdolliset häiriöt ja laittomuudet ennalta valvomalla tehostetusti alueilla, joissa tiedetään juhlittavan vappua. Rikoksiin ja häiriöihin poliisi puuttuu tilanteiden edellyttämällä tavalla.

Oulun seudulla järjestetään sekä vappuaattona että vappupäivänä kulkueita, jotka vaikuttavat muuhun liikenteeseen.
 

Kainuu Oulun poliisilaitos Pohjois-Pohjanmaa Poliisin ennalta estävä toiminta Uutinen