Hyppää sisältöön

Poliisi turvaa vapun tapahtumia Tampereen keskustassa

Julkaisuajankohta 30.4.2026 9.40
Tyyppi:Uutinen

Tampereen Keskustorin ympäristön julkinen liikenne, mukaan lukien taksit, kulkee kiertoreiteillä vapunpäivänä. Keskustassa on myös lentokieltoalue.

Tampereen keskustassa järjestetään vapunpäivänä 1.5.2026 lukuisia tapahtumia ja kulkueita, jotka vaikuttavat liikenteeseen ja joiden järjestämistä poliisi on turvaamassa. Tapahtumien vuoksi julkinen liikenne kulkee kiertoreittejä, jotka voi tarkistaa bussien osalta Nysse.fi ja ratikan Tampereenratikka.fi -nettisivuilta. Hämeenkatu on suljettu kaikilta moottoriajoneuvoilta Hatanpään valtatien ja Kuninkaankadun väliseltä osuudelta noin kello 11-16. 

- Omalla autolla ydinkeskustaan ei kannata lähteä, tai ainakin sitten tulee varautua hitaaseen ja jonoutuvaan liikenteeseen, ylikomisario Ari Aro Sisä-Suomen poliisilaitokselta varoittaa. 

Keskustassa lentokieltoalue

Drooneja ei saa lennättää Tampereen keskustan alueella vapunpäivänä 500 metrin säteellä Keskustorilta. Poliisi valvoo lentokieltoaluetta ja kiellon rikkomisesta voi seurata sakkorangaistus. Myös laitteet voidaan tuomita valtiolle rikoksentekovälineinä. Rajoitukset eivät koske viranomaisia tai heidän määräämiään lentoja silloin, kun näille säädettyjen tehtävien suorittaminen vaatii lentämistä alueella. Rajoitukset eivät myöskään koske kiireellistä lääkintälentotoimintaa helikoptereilla. 

Järjestäjällä on vastuu huolehtia turvallisesta tapahtumasta

Poliisi muistuttaa, että ulkona yleisellä paikalla järjestettävästä yleisestä kokouksesta tulee ilmoittaa poliisille 24 tuntia ennen kokouksen alkamista. Mikäli samaan paikkaan on ilmoitettu useita yleisiä kokouksia eikä niitä voida turvallisesti tai tilan puutteen vuoksi samassa paikassa järjestää, niin etusija on kokousilmoituksen ensimmäisenä tehneellä järjestäjällä.

Järjestäjä tai tämän ilmoittama henkilö toimii poliisin yhteyshenkilönä ennen yleistä kokousta, esimerkiksi mielenosoitusta,  ja sen aikana. Järjestäjän vastuulla on, että mielenosoittajat noudattavat mielenosoituksessa lakia ja poliisin kanssa sovittuja linjauksia. 

- Poliisi turvaa näkyvällä läsnäolollaan tapahtumien järjestämisen sekä yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ja on varautunut myös mahdollisiin ennalta ilmoittamattomiin vastamielenosoituksiin, ylikomisario Aro toteaa.

Juhli fiksusti

Vappuaattonakin poliisi valvoo myös keskusta-aluetta, ja toivoo fiksua hauskanpitoa:

- Vanhemmat, jos nuorenne viettää vappua muualla,  jutelkaa etukäteen heidän juhlasuunnitelmistaan, sopikaa pelisäännöistä ja olkaa itse tavoitettavissa puhelimitse, Aro kertaa.

- Ihan kaikille muistutuksena: pidä huolta itsestä, kaverista ja mukana kulkevasta omaisuudesta, pidä mahdollinen alkoholin käyttö kohtuudessa ja kunnioita muita juhlijoita. Näin tehdään kaikille hauska ja turvallinen vappu.

Sisä-Suomen poliisilaitos Tampere Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta