Poliisi tutkii tapon yritystä, joka tapahtui yksityisasunnossa Lohtajalla maanantain ja tiistain välisenä aikana 17.-18.3.
Esitutkinnan mukaan yksi henkilö sai yksityisasunnossa vakavia vammoja, ja poliisi epäilee, että häntä puukotettiin useita kertoja. Paikalla ollut kolmas henkilö hälytti paikalle ensihoidon, kun uhrin vammojen vakavuus kävi ilmi. Epäilty oli ehtinyt poistua paikalta ennen viranomaisten saapumista.
Uhri sai vakavia vammoja, mutta hänen tilansa on olosuhteisiin nähden tällä hetkellä vakaa.
Poliisi sai epäillyn kiinni seuraavana päivänä. Pohjanmaan käräjäoikeus on vanginnut hänet todennäköisin syin epäiltynä tapon yrityksestä.
-Esitutkinta on edennyt hyvin kuulustelujen ja teknisen tutkinnan avulla, mutta se on kuitenkin vielä kesken. Emme tässä vaiheessa voi kertoa enempää tapahtumien yksityiskohdista, tutkinnanjohtaja Kristina Boholm Pohjanmaan poliisilaitokselta toteaa.
Poliisi jatkaa esitutkintaa.