Poliisi tutkii Turunväylällä 15.10. tapahtunutta täysperävaunuyhdistelmän liikenneonnettomuutta liikenneturvallisuuden vaarantamisena

Julkaisuajankohta 18.10.2021 15.40
Uutinen

Perjantaina 15.10 noin kello 10.30 Turunväylällä Helsingin suuntaan menevillä kaistoilla tapahtui Ämmässuon kohdalla liikenneonnettomuus, jossa täysperävaunuyhdistelmä kaatui osittain ajokaistojen ja keskipientareen väliin. Poliisin tapahtumapaikkatutkinnan sekä alustavien puhutteluiden perusteella yhdistelmän perävaunussa ollut tukkinostin oli osunut Turunväylää ylittävään siltarakenteeseen. Tämän seurauksena yhdistelmä oli kaatunut.

Onnettomuudessa ei ollut osallisena muita ajoneuvoja, eikä poliisilla ole tiedossa myöskään henkilövahinkoja. Osa Turunväylän ajokaistoista oli pitkään suljettuna, ja onnettomuuspaikan raivaustyöt jatkuivat alkuiltaan saakka.

Ylikomisario Aapo Isoahon mukaan tapahtuneessa vältyttiin onneksi vakavilta henkilövahingoilta, vaikka liikenne oli ajankohtaan nähden normaalia. Muut ajoneuvot joutuivat kuitenkin jarruttamaan tilanteessa voimakkaasti. Seuraukset olisivat voineet olla toisenlaiset, jos ajoneuvoyhdistelmän vieressä olisi ajanut muita ajoneuvoja tai yhdistelmä olisi ollut kuormattu.

Länsi-Uudenmaan poliisilaitos tutkii asiaa liikenneturvallisuuden vaarantamisena, eikä asiasta tiedoteta uudelleen, mikä erityistä tarvetta ei ilmene.

Espoo Liikenne Länsi-Uudenmaan poliisilaitos Uutinen