- Poliisi
- fi
- Ajankohtaista
- Uutinen
Poliisi tutkii Vantaalla tapahtunutta väkivallantekoa
Itä-Uudenmaan poliisissa on tutkittavana 14.12.2024 Vantaan Hämeenkylässä tapahtunut väkivallanteko, missä uhri sai teräaseella aiheutettuja, sairaalahoitoa vaativia vammoja.
Tapausta tutkitaan poliisissa rikosnimikkeellä tapon yritys.
- Poliisin sai tehtävän kohteeseen lauantaina iltakahdeksalta. Tehtävälle liittyi useita poliisin partioita. Tehtäväilmoituksen mukaan epäilty teko oli tapahtunut alueella sijaitsevan kaupan tuulikaapissa ja epäilty tekijä oli jo poistunut paikalta, kertoo tapauksen tutkinnanjohtaja rikoskomisario Sanna Rentola.
Uhri oli ollut tilanteen sattuessa palauttamassa paristoja kaupan tuulikaapissa, kun hänen kimppuunsa käytiin takaapäin. Poliisin tämänhetkisten tietojen mukaan uhri ja tekijä ovat toisilleen tuntemattomia. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että uhri on valikoitunut teon kohteeksi sattumalta. Sekä epäilty tekijä että uhri ovat aikuisia miehiä.
-Esitutkinta on edennyt hyvin ja tapahtumasta on saatavilla muun muassa valvontakameratallenteita. Epäilty tekijä on tunnistettu ja etsinnät hänen tavoittamisekseen ovat käynnissä, Rentola jatkaa.