Poliisi valvoo liikennettä läpi pikkujoulukauden – Helsingin liikenneturvallisuus parantuu koko ajan

Julkaisuajankohta 25.10.2024 12.02
Uutinen

Helsingin poliisi tekee tavallista enemmän näkyvää liikennevalvontaa pikkujoulukaudella, joka käynnistyy loka–marraskuun vaihteessa. Liikenneturvallisuutta heikentävä liikennekäyttäytyminen on suurimmillaan viikonloppuisin, joten poliisi keskittää valvontaa perjantaihin ja lauantaihin.

Poliisi suuntaa valvontaa normaalia enemmän takseihin, kuljettajien ajokuntoon ja ajonopeuksiin.

Valvonta painottuu ilta- ja yöaikaan. Rattijuopumusvalvontaa tehdään muun muassa ravintoloiden lähettyvillä.

– Kun poliisi puhalluttaa autoilijoita arkena päiväsaikaan, noin joka 650:s kuski täyttää rattijuopumuksen rajan. Viikonloppuna vastaava luku voi olla jopa 200, kertoo liikennevalvontatoiminnon johtaja, ylikomisario Dennis Pasterstein.

Luotettavassa taksissa ovat näkyvillä kuljettajan nimi ja hinnasto

Poliisi tarkastaa takseja pikkujoulukauden aikana erityisesti keskustassa ja Pasilassa. Kyseisillä alueilla on esiintynyt aiempina vuosina taksinkuljettajien välisiä järjestyshäiriöitä, joita poliisi pyrkii samalla ennalta estämään.

Poliisi muistuttaa, että taksista pitää löytyä muun muassa näkyvältä paikalta hinnasto, kuljettajan nimi ja taksikupu. Tämä pätee kaikenlaisiin takseihin. Hämärältä vaikuttaviin takseihin ei kannata mennä.

Helsingissä liikenneturvallisuus on hyvällä mallilla, ja liikennekuolemia on ollut tänä vuonna kolme.

– Liikenneturvallisuus on parantunut Helsingissä edelleen, ja sama suuntaus on jatkunut jo vuosia. Helsingissä on kaiken ikäisten turvallista liikkua kaikilla eri kulkumuodoilla, sanoo ylikomisario Dennis Pasterstein.

Helsingin poliisilaitos Helsinki Liikenne Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta