Hyppää sisältöön

Poliisi valvoo tehostetusti liikennettä koulujen alkaessa

Julkaisuajankohta 5.8.2016 9.02
Tyyppi:Uutinen

Koulujen alkaessa poliisi valvoo tehostetusti koululaisten liikenneturvallisuutta erityisesti suojateillä ja koulujen lähistöllä 8.8. - 17.8.2016. Koulujen alkamisajankohdasta riippuen poliisilaitokset toteuttavat alueellisesti valvontaa oman suunnitelmansa ja liikenneanalyysinsä mukaisesti tehovalvontajakson aikana.

Lisäksi poliisi valvoo kevyen liikenteen käyttäytymistä, kaikkien tienkäyttäjäryhmien liikennevalojen noudattamista ja turvalaitteiden käyttöä sekä tekijöitä, jotka aiheuttavat tarkkaamattomuutta liikenteessä. Tarkkaamattomuus liittyy erityisesti kännykkärikkeisiin, mutta tarvittaessa puututaan kaikkiin havainnointikykyä heikentäviin tekijöihin.

Turvalaitevalvonnassa pyritään lisäämään koululaisten polkupyöräkypärän käyttöä neuvomalla, opastamalla ja keskustelemalla kypärän käyttämisen hyödyistä.

Tilastokeskuksen tieliikenneonnettomuustilaston ennakkotiedon mukaan tieliikenteessä kuoli viime vuonna yhteensä 6 kouluikäistä jalankulkijaa tai polkupyöräilijää, jossa oli lisäystä 4 henkilöä edelliseen vuoteen. Tilaston mukaan vuonna 2015 kevyen liikenteen tienkäyttäjien loukkaantumismäärä pysyi kokonaisuutena ennallaan, mutta 6-14 -vuotiaita loukkaantui 11 % edellisvuotta enemmän.

Poliisi on mukana Liikenneturvan Sinä teet suojatien -kampanjassa muistuttamassa siitä, että jokainen meistä tekee omilla valinnoillaan suojatiestä nimensä veroisen. Lisätietoa kampanjasta löytyy sivulta www.liikenneturva.fi/fi/ajankohtaista/kampanjat/sina-teet-suojatien .

Poliisihallitus julkaisee valvonnan valtakunnallisen tulostiedotteen perjantaina 19.8.2016. Paikallisista tulostiedotteista vastaavat poliisilaitokset.

Poliisihallitus Tiedote tuotu vanhoilta sivuilta Uutinen