Poliisi valvoo viikonloppuna Tammisaaren saariston kansallispuistossa

Julkaisuajankohta 30.6.2023 11.49
Uutinen
Poliisiveneen laita heijastuu vedestä.

Länsi-Uudenmaan poliisi tarkastaa valvonnassa esimerkiksi veneiden turvavarusteet. Purje- ja moottoriveneissä veneen koko ja teho määrittävät, mitä varusteita mukana on oltava.

Länsi-Uudenmaan poliisi valvoo viikonloppuna 1.-2.7. vesiliikennettä Tammisaaressa, Hangossa ja Inkoossa. Mukana valvonnassa on Metsähallitus.

Erä- ja kalastusvalvontaa suunnataan etenkin Tammisaaren saariston kansallispuistoon. Valvonnan kohteina ovat esimerkiksi viehekalastushoitomaksun tila, veneiden nopeudet sekä niiden turvavarusteet. Rekisteröidyssä veneessä varusteisiin kuuluvat esimerkiksi palosammutin, joka on valmistettu tai tarkastettu vuoden sisällä.

- Edellisviikon valvonnassa poliisille tuli vastaan useita vanhentuneita sammuttimia, ja yksi oli jopa vuodelta 2006. Sammuttimen tulee olla vuoden sisällä ostettu tai tarkistettu, kertoo ylikomisario Juha Rosendahl.

Lisäksi rekisteröidyssä veneessä tulee olla veneentyhjennyslaite ja airo, mela tai ankkuri sekä sopivankokoiset pelastusliivit kaikilla matkustajilla. Lapsella - ja vastaavasti myös aikuisella - tulee siis olla hänen kokoisensa liivit, jotta ne toimivat oikein.

Kun purje- tai moottorivene on yli 5,5 metriä pitkä tai siinä on vähintään 20 hevosvoiman perämoottori, veneen tulee olla rekisteröity.

Hanko Inkoo Länsi-Uudenmaan poliisilaitos Raasepori Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta