Oulun poliisilaitos toivoo ihmisiltä vastuullista ja turvallista itsenäisyyspäivän juhlintaa koronaviruspandemian kourissa.
Poliisi huolehtii perustehtäviensä hoidosta myös itsenäisyyspäivänä, jotta jokainen voi juhlia itsenäistä Suomea rauhassa, turvassa ja terveyttään vaarantamatta.
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on kieltänyt tartuntalain 58 §:n 1 mom. nojalla toimialueensa kuntien alueella kaikki sisä- ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset. Päätös on voimassa ajalla 2.12 - 18.12.2020 päätöksellä PSAVI/9534/2020.
Pandemian leviämisvaiheen vuoksi annetun päätöksen takia itsenäisyyspäivänä perinteisesti järjestettävät yleiset kokoukset ja yleisötilaisuudet ovat lähtökohtaisesti kiellettyjä. Henkilömäärän jäädessä 10:een tai sen alle, niitä voi kuitenkin järjestää rajoitetusti noudattaen opetus- ja kulttuuriministeriön sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen terveysturvallisuusohjetta.
Poliisi on tietoinen joistakin suunnitteilla olevista mielenosoituksista ja muista tapahtumista, joita on ajateltu järjestettäväksi rajoituspäätöksestä huolimatta. Meillä on valmius puuttua niihin, jos kokoontumisrajoituksia ei noudateta, ylikomisario Jyrki Kivirinta kertoo.
Toivomme ihmisiltä vastuullista Itsenäisyyspäivän juhlintaa siten, että kunnioitamme toinen toisiamme ja suhtaudumme vakavasti terveysturvallisuuteen.
Turvallista Itsenäisyyspäivää!