Poliisihallitus on solminut sopimuksen poliisin virkavaatetuksesta

Julkaisuajankohta 10.1.2022 10.26
Uutinen
Kaksi virkapukuista poliisia poseeraa kaupunkiympäristössä, kenttäpuvut päällä, nimikylteissä nimet Alanen ja Mäkiprosi. Taustalla kauppojen valoja ja pensaita.

Poliisihallitus on 19.11.2021 solminut sopimuksen poliisin virkavaatetuksesta ja siihen liittyvistä palveluista. Sopimus on toistaiseksi voimassa oleva ja sopimustoimittajana jatkaa Image Wear Oy. Sopimuksessa ovat poliisiyksiköiden lisäksi mukana Ahvenanmaan poliisiviranomainen, sisäministeriö, Kriisinhallintakeskus ja Suojelupoliisi.

Sopimuksen kohteena on poliisin kenttä-, palvelus-, vierailu- ja juhlavaatetus sekä suurin osa suoja- ja erityisvaatetuksesta. Tunnistemerkit ja virka-asemaa osoittavat tunnukset sekä tuotteiden sovitus-, ompelu- ja vuokrauspalvelut kuuluvat myös sopimukseen.

Ehtona sosiaalinen työllistäminen

Kyseessä ei ole virkavaateuudistus, vaan aiemman sopimuksen päättymisen johdosta toteutettu kilpailutus. Virkavaatteita uusitaan normaalin käytännön mukaisesti tarveharkintaan perustuen. Virkavaatemalliston tuotevalikoima säilyy pääosin ennallaan, mutta tuotteisiin on käyttäjien palautteiden myötä pyritty toteuttamaan käytettävyyttä ja käyttömukavuutta parantavia sekä turvallisuutta lisääviä muutoksia. 

Sopimusehdoissa sekä hankinnan kohteena olevissa tuotteissa ja tuotantoprosesseissa on huomioitu laajasti vastuullisuusnäkökulmia. Sopimukseen sisältyy uutena sosiaalista työllistämistä koskeva ehto. Toimittajalta edellytetään voimassa olevaa ISO 14001 tai vastaavaa ympäristöjärjestelmää sekä toimintatapoja mm. ILO:n sopimusehtojen täyttymisen varmistamiseksi tuotantoketjussa.

Materiaalien vähimmäisvaatimuksissa on kiinnitetty huomiota turvallisuuteen, kestävyyteen, pitkäikäisyyteen ja käyttötarkoitukseen soveltuvuuteen. Materiaalit ovat huolellisesti testatut ja niitä on turvallista käyttää. Kierrätysmateriaaleja pyritään käyttämään mahdollisuuksien mukaan ja kierrätysmahdollisuuksia tutkitaan yhdessä sidosryhmien kanssa. Vastuulliseen toimintaan kuuluu myös sidosryhmien avoin vuoropuhelu ja toimitusketjujen läpinäkyvyys.

Etusivun uutinen Poliisihallitus Poliisin toiminta ja kehittäminen Uutinen