Hyppää sisältöön

Poliisilla ei ole harkintavaltaa pakkopalautuksissa - poliisi toteuttaa laissa annettua tehtävää

Julkaisuajankohta 4.4.2017 9.53
Tyyppi:Uutinen

Poliisin toimia on kyseenalaistettu laajasti sosiaalisen median keskusteluissa liittyen pakkopalautuksiin. Poliisin lakisääteinen tehtävä on toimeenpanna täytäntöönpanokelpoinen käännytyspäätös. Poliisilla ei ole asiaan liittyen mahdollisuutta käyttää omaa harkintavaltaa.

- Helsingin poliisilaitos vastaa tilauspalautuslennoilla tapahtuvasta maastapoistamispäätösten täytäntöönpanosta. Eiliseen palautukseen liittyen on ollut väärää tietoa liikkeellä. Kaikki palautetuista henkilöistä olivat täysi-ikäisiä. Palautetuista kukaan ei ollut poliisin tietojen mukaan raskaana. Eikä heistä kukaan halunnut tavata avustajaa. Lennolla mukana oli lääkäri, Frontexin edustajia sekä yhdenvertaisuusvaltuutetun edustaja. Kabulissa vastassa oli Suomen suurlähetystön edustaja sekä IOM:n edustaja, toteaa ylikomisario Hannu Pietilä.

Eilen illalla kansalaisia kehotettiin muun muassa Twitterissä saapumaan palautusten vastaisiin mielenosoituksiin Metsälän säilöönottoyksikköön, Pasilan poliisitalolle sekä Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Pasilan poliisitalolla mielenosoittajat pyrkivät estämään poliisiautojen, myös hälytystehtäville lähtevien poliisiautojen kulun.

- Tilanteessa ei ollut kyse rauhanomaisesta mielenilmauksesta vaan aktiivisesta viranomaisen toiminnan estämisestä. Tilanteen selvittämiseksi poliisi joutui käyttämään fyysistä voimaa sekä yksittäistapauksessa OC-kaasua. Tapahtumasta on kirjattu rikosilmoitus nimikkeellä haitanteko virkamiehelle, toteaa ylikomisario Jere Roimu.

Koko turvapaikanhakuprosessi on kuvattu Pakolaisneuvonnan sivulla http://www.pakolaisneuvonta.fi/?lid=35

Helsingin poliisilaitos Tiedote tuotu vanhoilta sivuilta Uutinen