Poliisilla kiireinen juhannus Vakka-Suomen alueella

Julkaisuajankohta 26.6.2023 15.27
Uutinen

Lounais-Suomen poliisilla oli vilkas juhannus Uudenkaupungin poliisiaseman alueella. Poliisilla oli lukuisia tehtäviä liittyen pahoinpitelyihin ja häiriökäyttäytymiseen. Lisäksi poliisi kohtasi tieliikenteessä nuorten kuljettajien riskikäyttäytymistä.

Torstaina puolen päivän aikaan sattui Uudessakaupungissa liikenneonnettomuus, jossa henkilöauto törmäsi suojatietä ylittävään jalankulkijaan. Jalankulkija loukkaantui vakavasti, ja ensihoito kuljetti hänet sairaalaan. Poliisi tutkii asiaa törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena sekä vammantuottamuksena.

Varhain lauantaiaamuna poliisi kiinnitti huomioita epävarmasti etenevään henkilöautoon, joka kääntyi kiellettyä ajosuuntaa vastaan Sepänkadulla Uudessakaupungissa.

Partio lähti tavoittamaan henkilöautoa ja lyhyen etsinnän jälkeen löysi ajoneuvon peruuttamassa läheisen kerrostalon parkkihallista. Kuljettajaksi osoittautui 17-vuotias henkilö, joka puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 1,5 promillea. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja hänet määrättiin ajokieltoon.

Sunnuntaina noin puoli neljän aikaan iltapäivällä poliisipartio pysäytti Salmenkadulla Uudessakaupungissa poikkeavasti ajaneen henkilöauton.

Henkilöautoa kuljettanut nainen puhalsi poliisin seulonta-alkometriin nollatuloksen, mutta naiselle suoritettu huumausaineenpikatesti antoi positiivisen tuloksen amfetamiinin ja päihdyttävien lääkkeiden osalta. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta ja hänet määrättiin ajokieltoon.

Hurjia nopeuksia Uudessakaupungissa

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä poliisipartiota vastaan tuli Kalannintiellä Uudessakaupungissa henkilöauto, jonka nopeudeksi mitattiin tutkalla 129 km/h. Kyseisellä alueella suurin sallittu nopeus on 80 km/h.

Noin puoli tuntia myöhemmin miltei samassa kohdassa Kalannintiellä poliisia vastaan ajoi henkilöauto, jolle mitattiin nopeudeksi 130 km/h. Molemmissa tapauksissa kuljettajat olivat 17-vuotiaita. Molempia kuljettajia epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Jälkimmäinen kuljettaja määrättiin lisäksi väliaikaiseen ajokieltoon.

Näiden lisäksi poliisi kirjasi Vakka-Suomen alueelta juhannuksen aikana rikosilmoituksia pahoinpitelyistä ja omaisuusrikoksista. Lisäksi poliisi sai ilmoituksia kadonneista henkilöistä.

Lounais-Suomen poliisilaitos Uusikaupunki Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta