- Poliisi
- fi
- Uutishuone
- Uutinen
Poliisilla kiireinen lauantaipäivä ja yö Hämeessä.
Hämeen poliisilla oli suhteellisen kiireinen lauantaipäivä ja sunnuntain vastainen yö. Kanta-Hämeessä tehtäviä kertyi lauantaiaamusta sunnuntaiaamuun 178, joista 85 tuli yön (19-07) aikana. Päijät-Hämeen vastaavat luvut olivat 186 (98). Rikosperusteisia kiinniottoja tehtiin koko laitoksen alueella muutama ja päihtyneitä tuotiin säilöön eri syistä hieman alle 20.
Pahoinpitelyjä tapahtui Hämeenlinnassa, Jokioisilla, Järvelässä ja Lahdessa. Uhreille ei tullut suurempia vammoja. Alkoholi oli osallisena teoissa. Tekijät ovat tiedossa, lukuun ottamatta Lahden keskustassa tapahtunutta pahoinpitelyä.
Orimattilassa paloi omakotitalo lauantaina. Palossa menehtyi yksi henkilö. Poliisi jatkaa tapahtuneen tutkintaa.
Lahdessa paloi lauantai-iltana asumaton omakotitalo Tonttilassa. Kukaan ei loukkaantunut palossa. Poliisi tutkii asiaa palonsyyntutkintana.
Heinolassa raviradalla sytytettiin nuotio, jonka keskelle oli laitettu 11kg:n kaasupullo. Kaasupullo piti jo suhisevaa ääntä, mutta pelastuslaitoksen sammutustöiden jälkeen pullo todettiin vaarattomaksi. Poliisin tullessa raviradalle paikalta poistui pari henkilöä mopoilla. Paenneita ei tavoitettu eikä tekijöistä ole tarkempaa tietoa.
Rattijuoppoja tavattiin muutama niin Hämeenlinnassa kuin Lahdessakin. Epäillyt saatiin kiinni poliisipartioiden rutiinipysäytyksissä. Tekoihin ei sisälly mitään erityistä.
Tieltä suistumisia tapahtui ympäri maakuntia useampia. Tapauksissa ei tullut henkilövahinkoja ja suurimmassa osassa tapauksista aineelliset vahingotkin jäivät vähäisiksi.
Vahingontekoja (ikkunan tms. rikkomisia) tapahtui maakunnissa muutama yön aikana.
Hämeenlinnan alueella tapahtui kaksi hirvieläinonnettomuutta. Henkilöautot olivat törmänneet peuraan. Toisessa tapauksessa peura kuoli välittömästi, mutta toinen jatkoi matkaansa metsään. Hirvimiehet jäljestävät loukkaantunutta eläintä. Tapauksissa ei tullut henkilövahinkoja.
socialShareGray