Hyppää sisältöön

Poliisilla oli huomiota herättävä tehtävä Espoossa - poliisin saamissa ensitiedoissa mainittu ase osoittautui kuula-aseeksi

Julkaisuajankohta 29.1.2021 11.22
Tyyppi:Uutinen

Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksella oli perjantaina 29.1. useiden partioiden tehtävä Espoon Rastaspuistossa sijaitsevalla Tähtimötiellä. Tilanne lähti liikkeelle noin kello 8.30 tulleesta ilmoituksesta, jonka mukaan kerrostalon porraskäytävässä olisi nähty mahdollisesti aseistanut henkilö.

Poliisi tarkasti kohdeasunnon ja otti kiinni yhden henkilön häiriökäyttäytymisen vuoksi poliisilain perusteella. Ilmoittajan näkemä ase paljastui kuula-aseeksi. Aseella ei missään vaiheessa uhattu ketään, eikä tapahtuneen johdosta epäillä rikosta. 

Poliisi rajoitti liikennettä Tähtimötien läheisyydessä tehtävän ajan. Rajoitusten syynä olivat poliisin saamat ensitiedot tehtävästä. Näin poliisi halusi turvata sekä sivulliset että tehtävällä toimivat poliisit. Rajoitukset purettiin hieman ennen kello 11 heti, kun poliisi pystyi varmistamaan, että tilanne ei aiheuta vaaraa sivullisille. 

Tehtävälle osallistui sekä Länsi-Uudenmaan että Helsingin poliisilaitosten yksiköitä. Tilanne alueella on jälleen normaali, eikä sivulliset olleet missään vaiheessa vaarassa.
 

Tiedotetta muokattu 1.2.2020 muuttamalla Rastaala Rastaspuistoksi.

Espoo Länsi-Uudenmaan poliisilaitos Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta