Hyppää sisältöön

Poliisilla tehtävä Toijalan yhteiskoululla

Julkaisuajankohta 31.1.2025 14.30
Tyyppi:Uutinen

Sisä-Suomen poliisilla oli torstaina 30.1.2025 tehtävä Toijalan yhteiskoululla. Asiaan liittyy teräase. Paikalta otettiin kiinni yksi henkilö rikoksesta epäiltynä.

Poliisi sai hätäkeskukselta torstaina kello 14 aikaan ilmoituksen koulun henkilökuntaan kuuluvalta henkilöltä, jonka mukaan koulun oppilas on uhannut häntä ja oppilaalla on nähty jonkinlainen teräase. Poliisi lähti selvittämään tilannetta usean partion voimin.

Poliisi tarkasti oppilaitoksen rakennukset ja ulkoalueet. Koululta tavoitettiin 15-vuotias koulun oppilas, jolla oli hallussaan teräase. Poliisi otti henkilön kiinni rikoksesta epäiltynä. Kiinniotossa jouduttiin käyttämään voimakeinoja. 

Tilanteessa ei ole kohdistunut uhkaa koulun oppilaisiin. Kukaan ei loukkaantunut tilanteessa. Teräase on poliisin hallussa. Puhallustestin perusteella epäilty tekijä oli tapahtumahetkellä päihtynyt.

Asiasta on kirjattu rikosilmoitus, jossa oppilasta epäillään laittomasta uhkauksesta ja virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta. 

Poliisi jatkaa asian selvittämistä yhteistyössä sosiaaliviranomaisten kanssa.
 

Akaa Pirkanmaa Rikokset ja tutkinta Sisä-Suomen poliisilaitos Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta