Poliisin blogi: Sovittelua tulisi kehittää kieltämisen sijaan

Julkaisuajankohta 30.7.2024 13.50
Uutinen

Hallitusohjelmaan on kirjattu muutoksia sovittelutoimintaan ja perhe- ja lähisuhdeväkivallan sovittelusta ollaan pääsääntöisesti luopumassa. Suunnitelluissa muutoksissa on kuitenkin vaarana, että osapuolten ohjaaminen tarvittaviin palveluihin vaikeutuu, mikä voi aiheuttaa lisää ongelmia jatkossa.

Palveluihin ohjaamalla sovittelulla voitaisiin saada hyviä tuloksia myös ennen rikoksen tapahtumista. Erityisesti nuorten kohdalla olisi tärkeää puuttua epäasialliseen käytökseen jo varhaisessa vaiheessa.

"Sovittelu on hieno työmuoto, jonka puitteissa ihmisiä ohjataan osaavasti muihinkin tarvittaviin palveluihin - mutta miksi pitää odottaa rikosta, jota sovitella?". Näin pohtii blogitekstissään poliisitarkastaja Pekka Heikkinen Poliisihallituksesta. Sovittelussa on nykyisellään ongelmansa, mutta siinä on myös nähtävissä enemmän mahdollisuuksia kuin uhkia.

Heikkinen näkeekin, että sovittelupalveluita tulisi kehittää kieltämisen sijaan. Esimerkiksi nuorten rikoksia edeltää usein epäasiallinen käytös, joka johtaa pahimmillaan rikoksen tunnusmerkistön täyttäviin tekoihin. Näihin lieveilmiöihin pitäisi pystyä puuttumaan varhaisessa vaiheessa. Puuttumiseen tarvitaan eri viranomaisten ja toimijoiden yhteistyötä, osaamista ja sitoutumista. Poliisi toivoo nuorten parissa työskentelevien työkalupakkiin ennalta estävää sovittelua, joka voisi auttaa nuoria ymmärtämään tekojen seurauksia ja vähentämään vastakkainasettelua. 
 

Poliisihallitus Poliisin ennalta estävä toiminta Rikokset ja tutkinta Uutinen