Poliisin blogi: Yhdenvertaisuuden edistäminen lisää luottamusta poliisiin

Julkaisuajankohta 11.3.2021 10.17
Uutinen

Poliisi on itse määritellyt itselleen vision: poliisi haluaa olla kaikkien turvaaja kaikkina aikoina. Yhdenvertaisuuskysymykset ovatkin nousseet keskiöön paitsi kehittyneen lainsäädännön, myös muuttuneen maailman myötä.

- Yhdenvertaisuuden edistäminen onkin nostettu myös poliisin tulosohjauksen yhdeksi painopisteeksi. Poliisihallituksella on lisäksi työn alla uusi valtakunnallinen Poliisin tasa-arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelma, Linnea West toteaa poliisin verkkosivulla tänään julkaistussa blogissaan.

Blogin mukaan sisäisen turvallisuuden selvityksissä on huomattu, että turvallisuus ei toteudu yhdenvertaisesti kaikille. 

Selvityksen mukaan maahanmuuttajataustaiset ja vammaiset nuoret kokevat muita nuoria enemmän väkivaltaa ja sen uhkaa. Ikääntyneet joutuvat sen sijaan rikoksen uhriksi harvemmin kuin muu väestö. Suomessa naiset kohtaavat lähisuhdeväkivaltaa EU-maista toiseksi eniten ja kaikista tapaturmaisesti tai väkivaltaisesti Suomessa kuolleista ihmisistä kaksi kolmannesta on miehiä. 

- Turvallisuusviranomaisten velvollisuus on tietysti turvata kaikkia yhtäläisesti, mutta selkeästi joidenkin tarve on suurempi kuin toisten ja tämä tulisi tunnistaa. Yhdenmukainen kohtelu ei nimittäin tarkoita yhdenvertaisuutta, vaan jotkut tarvitsevat ns. hieman parempaa palvelua, jotta he pääsevät yhdenvertaisesti oikeuksiinsa. Positiivisessa erityiskohtelussa onkin kyse tosiasiallisen yhdenvertaisuuden turvaamiseksi tarpeellisista erityistoimenpiteistä, joilla parannetaan tiettyyn ryhmään kuuluvien henkilöiden asemaa ja olosuhteita. Eri ryhmien välillä on siis eri etäisyyksiä päästä samaan paikkaan, West kirjoittaa blogissaan. 

Linnea Westin blogi osoitteessa https://poliisi.fi/blogi/-/blogs/yhdenvertaisuuden-edistaminen-lisaa-luottamusta-poliisiin

Etusivun uutinen Pohjanmaan poliisilaitos Poliisin toiminta ja kehittäminen Uutinen