Hyppää sisältöön

Poliisin lupahallinnon toimipiste Parikkalassa suljetaan

Julkaisuajankohta 19.12.2017 12.30
Tyyppi:Uutinen

Kaakkois-Suomen poliisin toimipiste Parikkalassa suljetaan vuoden lopussa. Toimipisteessä on tähän saakka ollut tarjolla lupapalveluita yhtenä päivänä viikossa. Toimipiste on asiakkaille avoinna viimeisen kerran tiistaina 19.12.2017.

Poliisilaitosten toimipisteistä annetun sisäministeriön asetuksen mukaan Parikkala ei ole ollut enää osa poliisin virallista palveluverkkoa kesäkuusta 2016 lähtien. Poliisilaitos on pitänyt Parikkalan toimipisteen kuitenkin ennallaan. Sitä on hoidettu yhtenä päivänä viikossa Imatralta käsin. Asetukseen sisältyvä siirtymäsäännös kuitenkin velvoittaa poliisilaitoksia lakkauttamaan muut kuin asetuksessa määritellyt toimipisteet.

Poliisin lupa-asioinnista jo reilu kaksi kolmannesta tapahtuu sähköisen asioinnin kautta. Myös aseluvat tulevat sähköisen asioinnin piiriin tulevana vuotena. Asiointitarve poliisin lupapalveluissa on näin ollen viime vuosina ratkaisevasti vähentynyt. Yhtenä syynä tähän on myös liikenteeseen liittyvien lupien myöntämisen siirtyminen Trafin toimivaltaan. Näiden muutosten ja toiminnan tehostumisen johdosta myös lupapalveluiden tuottamiseen sidotun henkilöstön määrää on sopeutettu.

Kaakkois-Suomen poliisilaitos Tiedote tuotu vanhoilta sivuilta Uutinen