Hyppää sisältöön

Poliisin lupapalveluissa lisätään ajanvarauksen käyttöä

Julkaisuajankohta 25.2.2026 8.21
Tyyppi:Uutinen
Lupapalveluiden asiakaspisteellä on maksupääte- ja allekirjoituslaitteet

Lupapalvelumme Lapin poliisilaitoksen pienimmillä toimipaikoilla siirtyvät vain ajanvarauksella annettavaan palveluun maaliskuun alusta lähtien.

Palvelemme Lapin poliisilaitoksen pienimpien toimipaikkojen lupapalveluissa vain ajanvarauksella maaliskuun alusta lähtien. Varaa aika ennakkoon asioidessasi Enontekiöllä, Muoniossa, Pellossa, Posiolla, Ranualla, Sallassa, Savukoskella, Utsjoella ja Ylitorniolla. Muutos liittyy Poliisihallituksen strategiseen tavoitteeseen ajanvarauksen käytön lisäämiseksi.

– Ajan varaaminen on sekä asiakkaan että meidän etu. Ajan varaamalla asiakas välttyy jonottamiselta ja mahdollisesti turhalta asiointimatkalta. Ajan varaamalla asiakas voi varmistaa sen, että asiointi onnistuu täsmällisesti, suunnitellusti ja sujuvasti. Myös tunnistaminen ja siihen liittyvät henkilökohtaiset kyselyt ovat mielekkäämpää hoitaa silloin, kun asiakastilassa ei ole muita asiakkaita kuulemassa.  Me puolestamme voimme kohdistaa resursseja tarkoituksenmukaisesti kysynnän mukaan ja esimerkiksi ottaa tarvittaessa yhteyttä ajan varanneeseen mm. äkillisissä ja odottamattomissa palvelujen poikkeustilanteissa, kertoo Lupapalvelusektorin johtaja, ylikomisario Hannu Partanen Lapin poliisilaitokselta. 

Vastaavat vain ajanvarauksella annettavat lupapalvelut ovat olleet arkea jo pitkään monilla poliisin toimipaikoilla muualla valtakunnassa.

Näin varaat ajan ennakkoon

Varaa aika poliisin verkkosivuilta löytyvän sähköisen asiointialustan kautta. Ajan varaaminen onnistuu myös poliisin valtakunnallisesta neuvontapuhelimesta, numerosta 0295 419 800. Lapin poliisilaitoksen paikallisiin lupapalveluihin saat yhteyden vaihteen numerosta 0295 460 321. Yhteystiedot poliisiasemittain löytyvät kattavasti poliisin verkkosivuilta.

Asioi ensisijaisesti verkossa

Voit hakea suurinta osaa poliisin myöntämistä luvista verkossa. Erityisesti passin ja henkilökortin haku käy siellä kätevästi. Näitä varten tarvitset vain alle 6 kuukautta vanhan kuvan. 

Voit tehdä nykyisin myös aselupahakemuksia sekä aseasioihin liittyviä ilmoituksia poliisin sähköisen asioinnin kautta.

Enontekiö Lapin poliisilaitos Lappi Muonio Pello Poliisin lupapalvelut Posio Ranua Salla Savukoski Utsjoki Uutinen Ylitornio