Poliisin näkökulmasta pääsiäinen Länsi-Uudellamaalla oli rauhallinen

Julkaisuajankohta 5.4.2021 12.13
Uutinen

Pääsiäisviikonloppuna poliisin tehtävämäärä Länsi-Uudellamaalla suhteessa tavalliseen viikonloppuun oli alhaisempi. Kotihälytystehtävien, kuten epäilty lähisuhdeväkivalta tai meteli, määrä oli pääsiäisen aikana noin 80. Liikenne on sujunut pääosin rauhallisesti.

Poliisi puuttui viikonloppuna Karkkilassa tilaisuuteen, jossa oli tällä hetkellä voimassa olleisiin kokoontumisrajoituksiin nähden liikaa ihmisiä. Juhliin oli saapunut noin 40 henkilöä. Juhlijat olivat enimmäkseen nuoria aikuisia. Juhlat lopetettiin poliisin toimesta. Espoossa yksityisissä juhlissa oli paikalla noin 40 henkilöä, jotka olivat kokoontuneet vuokrattuun tilaan ja aiheuttivat lähiseudun asukkaille häiriötä. Poliisi ja juhlijat toimivat molemmissa tilanteissa hyvässä yhteistyössä.

Lauantaina illalla noin klo 21.45 Espoossa kauppakeskus Sellossa mies huitoi veitsellä ilman maskia ruokakaupassa ollutta asiakasta. Vartijat pitivät miestä kiinni, kunnes poliisi saapui paikalle. Kukaan ei loukkaantunut tilanteessa. Miestä epäillään törkeästä pahoinpitelyn yrityksestä.

Tiedotetta muokattu 28.4.2021. Täsmennetty, että poliisi puuttui kokoontumisrajoitusten perusteella Karkkilan tapahtumaan.

Länsi-Uudenmaan poliisilaitos Uusimaa Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta