Poliisin päivästä on tulossa Lapissa tänä vuonna poliisin viikko

Julkaisuajankohta 17.8.2023 15.57
Uutinen
Poliisin logolla varustetut makeiset ovat kulhossa. Taustalla on poliisiauto ja ihmisiä.

Poliisin päivää vietetään perinteiseen tapaan elokuun viimeisenä lauantaina. Poliisin päivän toritapahtuman lisäksi Lapissa on tiedossa tänä vuonna useita hienoja tapahtumia pitkin viikkoa.

Luvassa on muun muassa poliisin työhön tutustumista sekä Helsingin poliisisoittokunnan upeita eri kokoonpanojen konsertteja lapsille, nuorille ja aikuisille, iloitsee Lapin poliisilaitoksen poliisipäällikkö Esa Heikkinen. 

Helsingin poliisisoittokunta tuo HURMION Lappiin

Helsingin poliisisoittokunta solisteinaan legendaarinen tangokuningatar Arja Koriseva sekä ooppera- ja musikaalitähti Ville Rusanen tuovat tullessaan todellisen HURMION Lappiin. 

Ohjelmassa on tulista tangoa, koskettavia musikaalisävelmiä sekä ikivihreitä lauluja suuren orkesterin siivittämänä. Lisäksi kuullaan sinfoniselle puhallinorkesterille sävellettyjä sekä tunnelmallisia että vauhdikkaan virtuoosisia orkesterikappaleita, kertoo ylikapellimestari Sami Ruusuvuori. 

HURMIO-konsertit ovat Kemijärven urheiluhallissa keskiviikkona 23.8. klo 19 sekä Lappiatalolla Rovaniemellä torstaina 24.8. klo 19. Lippuja kannattaa vielä kysellä.

Helsingin poliisisoittokunnan Lapin vierailuun sisältyy myös Pidä huolta! -valistuskonsertti, jonne on kutsuttu yläasteikäisiä rovaniemeläisnuoria perjantaina 25.8. Konsertissa pyrimme vastaamaan nuorten mieliä askarruttaviin kysymyksiin, kertoo Ruusuvuori. Aiheina ovat päihteet, kiusaaminen, seksuaalinen itsemääräämisoikeus, some ja väkivalta. Luennoitsijoina ovat pitkän linjan poliisit, jotka työkseen tutkivat kyseisiin aiheisiin liittyviä rikoksia. Konsertissa kuulemme myös nuorten koskettavia tosielämän tarinoita sekä tietysti mukaansa tempaisevaa musiikkia, joka tukee teemojen sanomaa.

Viikko huipentuu Poliisin päivän tapahtumaan lauantaina 26.8.2023

Viikon päätapahtuma on lauantaina 26.8.2023 kello 10 - 13 Lordin aukiolla Rovaniemellä järjestettävä Poliisin päivän toritapahtuma. Vierailulle saapuvat poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen Poliisihallituksesta sekä Helsingin poliisisoittokunnan Nallekopla (kuvassa alla). 

Poliisipäällikkö Heikkinen kutsuu kaikenikäiset kansalaiset tutustumaan poliisin kalustoon ja kysymään työstä poliisissa. Tapahtumassa onkin mukana sekä poliisiopiskelijoita että pitempään työssä olleita poliiseja ja näiden lisäksi myös useita muita poliisissa työskenteleviä henkilöitä. Muun muassa Lupapalveluiden asiantuntijat opastavat lupa-asioissa, miten voit hankkia kätevästi passin ja henkilökortin tai anoa aselupaa. Paikalla on myös poliisikoira Aku ohjaajansa kanssa.

Lapset pääsevät antamaan sormenjälkensä teknisen rikostutkinnan sormenjälkipisteessä. Jaamme lapsille heijastimia turvaamaan syksyn pimeillä keleillä liikkumista. Olemme saaneet vihjeen ja sen mukaan Helsingin poliisileijonan olisi nähty pakkaavaan ja suunnittelevan matkaa Poliisin päivän tapahtumaan Lappiin. Tapahtumassa kannattaakin pysyä valppaana!

Tuomme Lordin aukiolle kattavan valikoiman poliisin ajoneuvokalustoa vesijeteistä vaaka-autoon. Mukana on myös keskustelua herättänyt "sähkömaija" eli sinivalkoiseen hälytysvaloin varustettu täyssähköinen poliisiauto Mercedes-Benz eVito. Paikalla olevat poliisit vastaavat mielellään, miten pitkälle "sähkömaijalla" pääsee sekä kansalaisten muihin liikenneaiheisiin kysymyksiin. 

Tietoa sosiaalisen median kanaviltamme

Tietoa viikon tapahtumista löydät tarkemmin Facebookista @poliisilappi ja Instagramista @lapin_poliisi.

Lapin poliisilaitos Lappi Liikenne Poliisikoulutus Poliisin ennalta estävä toiminta Poliisin lupapalvelut Poliisin toiminta ja kehittäminen Rovaniemi Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta