Poliisin viikkoon kuului murtomiesten jäljestys Lohjalla, lumisen hiihtolomaliikenteen seuraukset ja katsaus edellisvuoden erävalvontayhteistyöhön

Julkaisuajankohta 28.2.2023 16.03
Uutinen

Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen viikkotiedotteessa kerrotaan tapauksesta, jossa kolme poliisipartiota jäljesti ja sai kiinni murtovarkaat Lohjalla. Lisäksi tiedotteessa avataan hiihtolomaliikenteen valvonnan tuloksia ja otetaan katsaus eri asiantuntijatahoihin, joiden kanssa poliisi on tiivistänyt yhteistyötä erävalvonnassa.

Kolmen partion voimin murtomiehet kiinni Lohjalla

Kaksi noin 30-vuotiasta miestä ajoivat asunnon pihaan Lohjalla 25.2. Toinen heistä alkoi tutkia pihavarastoa ja otti mukaansa omaisuutta. Asunnon omistaja näki tilanteen ja yritti lähestyä kaksikkoa, jolloin he pakenivat. Poliisi löysi myöhemmin kaksikon auton toisen asunnon pihapiiristä.

Kaksikon jalanjäljet johtivat metsän läpi jäälle. Toinen poliisipartio tuli jääalueen toisella puolella vastaan ja otti yhden pakoon lähteneen miehen kiinni. Jäljestyksen päätteeksi poliisi löysi ja otti kiinni myös toisen miehistä.

Miesten ajoneuvosta löytyi anastettua omaisuutta, mutta osa omaisuudesta jäi kateisiin. Poliisi tutkii asiaa varkautena ja kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta.

61 liikenneturvallisuuden vaarantamista hiihtolomaviikonloppuina

Hiihtolomaa edeltävänä ja sen jälkeisenä viikonloppuna Länsi-Uudenmaan poliisi valvoi tehostetusti liikennettä. Valvonta on hiihtoloman aikaan keskeistä, koska loma-aika kasvattaa liikennemääriä alueella.

Lomaa edeltävänä viikonloppuna lumiset ja haastavat kelit saivat kuljettajat ajamaan varovasti. Kahden viikonlopun aikana poliisi totesi kuitenkin 61 liikenneturvallisuuden vaarantamista, 3 törkeää liikenneturvallisuuden vaarantamista ja 22 rattijuopumusta.

Poliisi vahvisti erävalvonnassaan yhteistyötä asiantuntijoiden kanssa vuonna 2022

Länsi-Uudenmaan poliisilaitos tavoitteli erävalvonnassaan edellisvuonna yhä tiiviimpää yhteistyötä eri asiantuntijatahojen kanssa. Tässä onnistuttiin, ja vuonna 2022 poliisi työskentelikin suunnitelmallisesti etenkin Suomenlahden merivartioston ja Metsähallituksen erävalvonnan kanssa. Lisäksi poliisi teki yhteistyötä Suomen Riistakeskuksen ja riistanhoitoyhdistysten toimijoiden kanssa suurpetoihin liittyvissä asioissa.

Poliisin erävalvontaan liittyvä partiointi ja teemapäivät kattavat metsästyksen, kalastuksen ja retkeilyvalvonnan. Vuonna 2022 Länsi-Uudenmaan poliisilaitos otti käyttöön myös yleisen eräneuvontasähköpostin erayhdyshenkilot.lansi-uusimaa@poliisi.fi, johon yleisö voi lähettää eräasioihin liittyviä kysymyksiä.

Liikenne Länsi-Uudenmaan poliisilaitos Uusimaa Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta