Poliisin viikkoon on mahtunut väkivaltarikollisuutta, poliisia pakeneva kuljettaja ja mittava työkaluvarkaus

Julkaisuajankohta 31.1.2023 14.46
Uutinen

Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen viikkotiedotteessa kerrotaan paljastuneista rikoksista Kirkkonummella ja Espoossa.

Autossa kymmenien tuhansien eurojen arvosta työkaluja Espoossa

Poliisi pysäytti Espoossa 27.1. ajoneuvon, jonka takatilasta löytyi runsaasti erilaisia sähkötyökaluja. Työkaluissa oli tunnistemerkintöjä, ja niiden epäillään olevan anastettuja. Lisäksi autosta löytyi vähäinen määrä huumausaineita. Poliisi takavarikoi työkalut ja huumausaineet ja tutkii asiaa törkeänä varkautena sekä huumausaineen käyttörikoksena.

Omaisuus- ja väkivaltarikoksesta epäillyt kiinni

Poliisi sai 24.1. tehtävän Espooseen. Neljä henkilön porukka oli ottanut kohteekseen uhrin, johon kolme epäillyistä kohdisti väkivaltaa. Lopulta tekijät olivat vieneet uhrilta omaisuutta.

Paikalle saapui yksi partio, joka sai uhrilta ja sivullisilta havaintoja. Poliisi sai selville tekijöiden ajoneuvon rekisteritunnuksen. Asianomistaja myös suostui siihen, että hänen puhelintaan paikannettiin.

Poliisi löysi epäiltyjen auton ja kävi ilmi, että yksi tekijöistä oli lähistöllä. Ajoneuvo ja omistajan asunto tutkittiin, ja kaikki anastettu omaisuus matkapuhelinta lukuun ottamatta löytyi. Kaikki tekijät saatiin lopulta kiinni. Poliisi tutkii asiaa nimikkeellä ryöstö.

Kuljettaja pakeni poliisia Lohjalla

Poliisin partio yritti pysäyttää ajoneuvon Lohjalla 30.1., mutta kuljettaja ei noudattanut pysähtymismerkkiä vaan lähti pakenemaan. Kuljettaja kiihdytti reiluun ylinopeuteen taajama-alueella. Pakenemisen aikana kuljettaja ajoi yli 114 kilometrin tuntinopeudella alueella, jossa rajoitus on 40 kilometriä tunnissa.

Kun poliisi tavoitti kuljettajan, tämä paljastui ajokiellossa olevaksi. Poliisi tutkii asiaa törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena, kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta sekä niskoitteluna poliisia vastaan.

​​​​​​​

Espoo Liikenne Lohja Länsi-Uudenmaan poliisilaitos Rikokset ja tutkinta Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta