Hyppää sisältöön

Poliisin viikonlopun tehtävistä ja rikosilmoituksista Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren alueella

Julkaisuajankohta 27.8.2018 13.38
Tyyppi:Uutinen

Lauantain klo 12 ja sunnuntain klo 12 välisenä aikana Kokkolassa oli noin 80 tehtävää ja Pietarsaaressa noin 25 tehtävää. Kiireisin aika oli lauantai-illasta klo 18 alkaen sunnuntaiaamuun klo 07 saakka. Tehtävät keskittyivät pääasiassa Kokkolan keskustan alueelle. Suurin osa tehtävistä oli erilaisia yleisellä paikalla tapahtuneita tappeluja, vahingontekoja ja voimakkaasta päihtymyksestä aiheutuneita tehtäviä.

Rikosilmoituksia viikonlopun aikana kirjautui useita. Muun muassa Kokkolassa tapahtui ainakin seitsemän pahoinpitelyä keskustan alueella Rantakadulla ja Pietarsaaressa kaksi pahoinpitelyä, yksi yksityisasunnossa ja toinen ravintolassa. Toholammin seurakunnan nuortentiloihin murtauduttiin viikonlopun aikana.

Rattijuoppoja otettiin kiinni seuraavasti: Pietarsaaressa kaksi, Kaustisella kolme, Kokkolassa kaksi ja Toholammilla yksi. Tämän lisäksi viikonlopulla paljastui huumausaineen käyttörikoksia sekä huumausainerikoksia.

Pohjanmaan poliisilaitos Tiedote tuotu vanhoilta sivuilta Uutinen