- Poliisi
- fi
- Uutishuone
- Uutinen
Poliisipiirin neuvottelukunta järjestäytyi Lounais-Suomessa
Lounais-Suomen poliisilaitoksen poliisipiirin neuvottelukunta kokoontui torstaina 24. helmikuuta toimikauden ensimmäiseen kokoukseensa. Neuvottelukunta valitsi puheenjohtajakseen Anne Holmlundin ja varapuheenjohtajakseen Mikael Miikkolan.
Vilkkaasti keskusteluun osallistuneet neuvottelukunnan jäsenet kiinnittivät erityistä huomiota muun muassa katuturvallisuuteen sekä seksuaali- ja verkkorikollisuuteen.
Kokous oli toimikauden ensimmäinen nykyisellä jäsenkokoonpanolla. Neuvottelukunnassa on edustettuna kaikki Lounais-Suomen poliisilaitoksen alueen 43 kuntaa tai kaupunkia, ja jäseniä neuvottelukunnassa on yhteensä 45.
Paikallisten poliisin neuvottelukuntien tehtävänä on seurata ja kehittää poliisilaitoksien toimintaa.
– Poliisin henkilöstömäärä ja riittävät resurssit ovat olleet esillä pitkään. On tärkeää, että perusrahoitus saadaan vihdoin kuntoon ja poliisi voi hoitaa tehtävänsä ilman jatkuvaa rahoitusongelmaa niin Lounais-Suomessa kuin koko maassa, toteaa poliisipiirin neuvottelukunnan puheenjohtajaksi valittu Anne Holmlund.
"Neuvottelukunta edistää vuoropuhelua"
Kokouksessa oli esillä poliisitoiminta kaikessa laajuudessaan. Keskusteluun nousivat muun muassa toimintaympäristössä, turvallisuudessa sekä rikostilanteessa tapahtuneet muutokset ja poliisilaitoksen resursseihin liittyvät asiat.
Myös verkkorikosten tutkinta sekä kuntakohtaiset rikostilastot keskusteluttivat.
– Paikallispoliisi on olemassa kuntien ja kaupunkien asukkaita ja heidän turvallisuushuoliaan varten. Neuvottelukunta toimii hyvänä vuoropuhelualustana ja palautekanavana poliisilaitoksen ja kansalaisten välillä, sanoo Lounais-Suomen poliisilaitoksen poliisipäällikkö Risto Lammi.
Neuvottelukunta toimii samassa kokoonpanossa enintään neljä vuotta kerrallaan.