- Poliisi
- fi
- Uutishuone
- Uutinen
Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen Poliisin päivänä: Rikosten ennalta estäminen säästää monelta murheelta ja on myös taloudellisesti kannattavampaa
Julkaistavissa 25.8.2018 klo 11.00
Poliisi ei poliisiylijohtaja Seppo Kolehmaisen mukaan voi tinkiä siitä, että se on kiireellisissä tilanteissa paikalla minuuteissa. Siksi Poliisin päivän tämän vuoden teemoiksi on valittu toimintavalmius ja ammattitaito.
– Viimeisen kymmenen vuoden aikana olemme panostaneet paljon siihen, että ensimmäisenä paikalle tulevalla poliisipartiolla on tieto, taito ja välineet toimia välittömästi tarpeen vaatiessa, Kolehmainen totesi puhuessaan Poliisin päivän tilaisuudessa Keskusrikospoliisissa Jokiniemessä Vantaalla lauantaina.
Rikosten ennalta estäminen kannattaa
Toimintavalmiuden ohella Kolehmainen korosti puheessaan rikoksia ennalta estävän poliisitoiminnan tärkeyttä.
– Tarvitsemme valmiuksia estää rikoksia ennalta. Se säästää monelta murheelta ja on myös taloudellisesti ajatellen yhteiskunnalle kannattavampaa.
Kolehmaisen mukaan esimerkiksi lähisuhdeväkivallan torjuntaan, nuorten syrjäytymiskierteen katkaisuun ja ekstremismin ehkäisyyn olisi löydettävä uusia keinoja.
– Yhden olemme jo lähettäneet pohdittavaksi ensi viikon budjettiriiheen. Voisimme muutaman miljoonan euron lisärahoituksella palkata ennalta estävää työtä tekeviä poliiseja esimerkiksi 5-10 lähiöön, joissa on havaittu erityisiä ongelmia. Yhdessä muiden toimijoiden kanssa heillä olisi enemmän aikaan vaikuttaa itse ongelmien syihin, ei yksin seurauksiin.
Tiedonkulun esteet poistettava
Tehokas rikosten ennalta ehkäisy edellyttää Kolehmaisen mukaan tiedonkulun esteiden poistamista ja yhteistyötä eri tahojen kanssa.
– Esimerkiksi viitteet lähisuhdeväkivallasta saattavat näkyä ensivaiheessa terveydenhuollossa, neuvolassa tai koulussa. Turvallisuus varmistetaan parhaiten yhdessä. Perusteeton salassapito ei saa sitä estää, hän painotti.
Tekeviä käsiä tarvitaan nyt ja tulevaisuudessa
Keskeisin poliisin suorituskykyyn vaikuttava tekijä on kuitenkin henkilöstön määrä.
– On tärkeää, että poliisien määrän väheneminen on saatu pysäytettyä. Tekeviä käsiä tarvitaan nyt ja tulevaisuudessa. Siinä meitä tukee kansainvälisestikin arvostettu poliisikoulutus, jonka aloittamisesta tulee ensi kuussa kuluneeksi sata vuotta.
Poliisin päivää vietettiin lauantaina kymmenettä kertaa kaikissa poliisin yksiköissä ympäri Suomen.
Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmaisen puhe Poliisin päivän tilaisuudessa pdf, 18,6 kB