Polttoainevarkaat menettivät saaliinsa Kärkölässä

Julkaisuajankohta 4.5.2022 11.44
Uutinen

Hämeessä poliisipartioilla oli tehtävämäärällisesti rauhallinen vuorokausi. Tehtäviä oli vuorokauden 160 kappaletta. Partiot saivat kiinni varkaita ja rattijuoppoja.

KÄRKÖLÄ. Hätäkeskus ilmoitti poliisipartioille keskiviikon vastaisena yönä kello neljän aikoihin, että niin sanotulla kylmäasemalla on menossa polttoainevarkaus. Teko oli edelleen menossa poliisipartioiden päästessä tapahtumapaikalle. Tekijöistä kaksi lähti juokseman karkuun, jotka konstaapeli juoksi kiinni. Kolmas tekijöistä poistui paikalta pakettiauton ja peräkärryn yhdistelmällä. Peräkärryssä oli säiliöitä, joihin polttoainetta oli anastettu useita satoja litroja.
Ajoneuvolla paennut keski-ikäinen mies löytyi etsintöjen jälkeen kotisoitteestaan. Peräkärryssä olleet polttoainesäiliöt olivat pudonneet tielle pakomatkan aika. Toisesta säiliöstä oli valunut polttoainetta maahan. Pelastuslaitos imeytti polttoainetta maaperästä.
Juosten tapahtumapaikalta karkuun lähteneistä hieman yli kolmekymppiseltä mieheltä löytyi turvallisuustarkastuksessa puukko ja keski-ikää lähestyvän naisen hallusta löytyi kirves ja kaasusumutin.
Kolmikko otettiin kiinni epäiltynä varkauteen. Tämän lisäksi puukkomiestä ja naista epäillään toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapidosta. Naisen epäillään syyllistyneen kaasusumuttimen osalta lievään ampuma-aserikokseen. 

LAHTI. Poliisipartio sai hätäkeskukselta tehtävän tiistaina puolenpäivän aikoihin Renkomäen liikealueelle. Ilmoituksen mukaan liikkeen myyjä oli ottanut kiinni myymälävarkaan. Keksi-ikäinen mies oli maksanut osan kaupasta ottamistaan tuotteista, mutta jätti maksamatta noin 90 euron arvosta tavaroita.
Miehen repusta löytyi sähkötyökaluja, jotka hän oli anastanut myymälän remonttimiehen työpisteestä. Miehen epäillään syyllistyneen näpistykseen kaupasta anastamien tavaroiden osalta ja varkauteen sähkötyökalujen osalta.

LAHTI. Vanhempi nainen ajeli taksin asiakkaana tiistaina puolenpäivän aikoihin muutaman tunnin ajan ympäri Lahden keskustaa. Taksin viedessä naisen kotiosoitteeseen ja maksun koittaessa oli nainen ilmoittanut, ettei voi maksaa noin 160 euron taksimaksua. Nainen oli poistunut asuntoonsa. 
Matkustajan henkilöllisyys on poliisin tiedossa. Hänen epäillään syyllistyneen lievään petokseen.

LAHTI. Kolmekymppisen naisen epäillään kuljettaneen henkilöautoa huumausaineen vaikutuksen tiistaina iltapäivällä Lahden Kiveriössä. Hän puhalsi seulonta-alkometriin nollatuloksen, mutta huumepikatesti oli positiivinen.
Naisen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen ja huumausaineen käyttörikokseen.

LAHTI. Poliisipartio tapasi nuoren miehen tiistai-iltana Lahden Paavolassa. Miehen hallusta löytyi turvallisuustarkastuksen yhteydessä huumausaineita huumausainerikoksen verran. Hänet otettiin kiinni epäiltynä kyseiseen rikokseen.

IITTI. Hätäkeskus ilmoitti tiistai-iltana murrosta Iitin golfkentällä. Poliisipartiot saivat tapahtumapaikalla selville, että golfclubin tiloihin oli murtauduttu ikkunan kautta. Henkilökuntaan kuuluva oli nähnyt tekijän poistuvan metsään. 
Poliisikoirapartio seurasi tekijän jälkiä ja löysikin miehen metsästä kiven takaa. Miehen hallusta löytyi clubilta anastettua omaisuutta. Hänen otettiin kiinni epäiltynä varkauteen.

HEINOLA. Kolmekymppinen mies pahoinpiteli toista miestä kerrostaloasunnon ovella tiistai-iltana Jyrängössä. Asianomistaja oli mennyt avaamaan ovea ovikellon soidessa. Saatuaan oven avattua oli kolmekymppinen mies hyökännyt asukkaan kimppuun lyöden häntä rengasraudalla ympäri kehoa.
Tapahtuneesta kirjattiin rikosilmoitus pahoinpitelystä, josta miestä epäillään.

HÄMEENLINNA. Poliisipartio suoritti huumausaineiden katuvalvontaa tiistaina iltapäivällä Hämeenlinnan keskustassa. Partio tapasi keski-ikäisen miehen, jonka hallusta löytyi huumausaineeksi luokiteltavia lääkeaineita huumausaineen käyttörikokseen. Miehelle kirjoitettiin asiassa sakkovaatimus.

RIIHIMÄKI. Kaupunginmuseosta tuli murtohälytys keskiviikkona heti puolenyön jälkeen. Poliisipartio totesi tapahtumapaikalla, että kaksi ikkunaa oli rikottu. Partio löysi museon sisältä miehen nukkumasta. Mies oli rikkonut ikkunat päästäkseen nukkumaan. Viisikymppinen mies otettiin kiinni epäiltynä vahingontekoon.

Hämeen poliisilaitos Hämeenlinna Iitti Kanta-Häme Kärkölä Lahti Päijät-Häme Riihimäki Rikokset ja tutkinta Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta