Porin uudenvuodenyön henkirikoksen esitutkinta päätökseen

Julkaisuajankohta 16.6.2023 9.59
Uutinen

Lounais-Suomen poliisi on saanut valmiiksi Porin Pormestarinluodossa uudenvuodenyönä tapahtuneen henkirikoksen esitutkinnan. Asia ei etene syyteharkintaan, koska surmatyön tekijä on kuollut.

Epäilty henkirikos tapahtui uudenvuodenyönä Porin Pormestarinluodossa sijaitsevassa yksityisasunnossa. Asunnosta löydettiin kuolleena 38-vuotias nainen, jonka epäiltiin joutuneen perheensisäisen väkivallanteon uhriksi. 

Nainen oli tukehdutettu kuoliaaksi käsin kuristamalla. Teosta epäiltiin samassa osoitteessa asuvaa, uhrin 49-vuotiasta aviomiestä.

Surmateon jälkeen mies jätti asuntoon käsinkirjoitetun viestin, jossa hän kertoi tappaneensa vaimonsa ja aikovansa hukuttautua hyppäämällä alas Porin Linnansillalta.

Auto löytyi Linnansillalta

Mies ajoi autollaan Porin Isosannan alueen suuntaan ja ajeli ympäriinsä ainakin puolentoista tunnin ajan. Tuolta ajalta miehestä on useita näköhavaintoja, joita poliisi keräsi esitutkinnan tueksi. 

Auto löytyi yöllä puoli neljän, neljän välillä Linnansillalta, mutta kuljettajaa ei tavoitettu yrityksistä huolimatta. Poliisi suoritti auton löytöpaikalla teknistä tutkintaa, ja samalla aloitettiin vesistöetsinnät Kokemäenjoessa.

Myös muut mahdolliset tutkintalinjat pidettiin auki. 

– Esitutkinnassa ei esimerkiksi suljettu pois sitä vaihtoehtoa, että epäilty olisi erehdyttänyt tai yrittänyt harhauttaa viranomaisia, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Antti Alitalo. 

Seuraavina päivinä poliisi jatkoi vesistöetsintöjä yhteistyössä Satakunnan pelastuslaitoksen ja Rajavartiolaitoksen kanssa. 3. tammikuuta miehen ruumis löytyi sukellusrobotin avulla Kokemäenjoen pohjasta lähellä Linnansiltaa.

Surmateon motiivina parisuhdeongelmat

Poliisi kuulusteli esitutkinnan aikana laajasti uhrin ja tekijän lähipiiriä. Henkirikoksen motiiviksi selvisi parisuhteen sisäiset ongelmat.

Mittavien esitutkintatoimenpiteiden, teknisen ja taktisen tutkinnan sekä poliisin tiedonhankinnan tuloksena voitiin poissulkea epäily ulkopuolisesta tekijästä tai siitä, että asunnossa olisi surmahetkellä ollut muita henkilöitä.

– Samalla vahvistui se, että rikos oli tapahtunut asunnossa, josta ruumis löytyi, Alitalo sanoo.

Asia ei etene syyteharkintaan

Poliisi tutki tapausta alkuvaiheessa murhana, mutta esitutkinnan edetessä surmatyöhön ei katsottu liittyvän vakaata harkintaa, raakuutta eikä julmuutta.

Rikosoikeudellisen arvioinnin jälkeen poliisi jatkoi tapauksen tutkintaa rikosnimikkeellä tappo.

Vaikka esitutkinnassa saatiin selvitettyä tapahtumien kulku sekä teon ja tapahtumien yksityiskohdat, asia ei kuitenkaan etene syyteharkintaan, koska rikoksen tekijä on kuollut.

Kyseiseen väkivallantekoon liittyy laajasti yksityiselämään kuuluvia arkaluonteisia tietoja muun muassa avioparin välisestä suhteesta sekä rikoksen uhrista ja hänen kohtaamastaan kärsimyksestä. Koska tiedot voisivat loukata rikoksen uhria ja hänen muistoaan, esitutkinta-aineisto on määrätty kokonaan salassapidettäväksi.
 

Lounais-Suomen poliisilaitos Pori Rikokset ja tutkinta Uutinen