- Poliisi
- fi
- Uutishuone
- Uutinen
Rakkaus on kaukana, kun nuorta painostetaan vahingoittamaan itseään tai toisia
Poliisi on jo aiemmin tuonut esiin huolta kansainvälisestä, äärimmäisen väkivaltaisesta The Com -verkostosta, jonka uhreja ovat etenkin haavoittuvassa asemassa olevat nuoret, joilla saattaa olla vahva tarve kuulua johonkin yhteisöön tai verkostoon. Länsi-Uudellamaalla ilmiö on todellinen.
The Com -verkostossa lapsia ja nuoria houkutellaan, manipuloidaan, kiristetään ja pakotetaan käyttämään äärimmäistä väkivaltaa itseään ja muita kohtaan erilaisten, aivan tavallisten, lasten ja nuorten suosimien sosiaalisen median sovellusten ja pelialustojen välityksellä. Verkosto muuttuu ja kehittyy jatkuvasti, kun uudet nuoret ympäri maailman liittyvät siihen eri keskusteluryhmissä.
Länsi-Uudenmaan alueella The Comiin liittyvät tapaukset ovat onneksi vielä harvinaisia. Ilmiö on silti todellinen, ja poliisilla on ollut työn alla muutamia eri tavalla verkoston toimintaan linkittyviä esitutkintoja.
− Muutamassa verkkovälitteisessä tapauksessa on tullut esiin tyypillisiä The Comiin liittyviä piirteitä. Ulkomailta toimiva epäilty on lähestynyt nuorta uhria sosiaalisen median alustalla. Keskustelua on viety eteenpäin luottamussuhdetta rakentaen ja ihastumista hyväksikäyttäen. Keskustelun edetessä mukaan on tullut hyvin negatiivisia sävyjä, jotka nuori saattaa hyväksyä luullessaan olevansa rakkaus- tai parisuhteessa epäillyn kanssa, kertoo rikoskomisario Maria Hietajärvi.
Ilmiön tunnistava aikuinen voi auttaa uhriksi joutunutta nuorta
Todellisuudessa The Comiin liittyvissä yhteyksissä rakkaus on kaukana. Sen sijaan nuoria manipuloivat, usein eri puolella maailmaa asuvat epäillyt usein painostavat heitä satuttamaan itseään tai muita. Nuorta voidaan painostaa viiltelemään itseensä eri puolelle kehoa esimerkiksi tekijän nimimerkkejä tai erilaisia numeroyhdistelmiä tai logoja. Julmuuden kohteeksi voivat joutua myös lemmikit. Painostuskeinona voidaan käyttää esimerkiksi seksuaalissävytteisiä kuvia, joita nuori on itsestään tekijälle suhteen aiemmissa vaiheissa lähettänyt.
− Emme tule avaamaan julkisuudessa käynnissä olevien esitutkintojen yksityiskohtia alaikäisten ja hyvin haavoittuvaisten uhrien suojelemiseksi. Nostamme silti ilmiötä esiin, koska haluamme vanhempien ymmärtävän, että tätä oikeasti tapahtuu nuorten elämässä. Jos aikuiset tuntevat ilmiön ja siitä puhutaan nuorten kanssa, rikoksia voidaan estää ennalta ja jo uhriksi joutuneet nuoret voivat saada sitä apua, jota he tarvitsevat, Hietajärvi sanoo.
Nuorten on puolestaan tärkeää muistaa, että jos kohtaa uhkailua, väkivaltaan tai viiltelyyn yllyttämistä tai kiristystä verkossa, ei kyseessä ole oikea suhde, jota kannattaa jatkaa, vaikka ihastumista olisikin jo tapahtunut. Apua on aina saatavilla, eikä syy ole nuoren itsensä. Vaikka kokisi vaikeita tunteita tilanteessa, jossa on jakanut verkossa väkivalta- tai seksuaalimateriaalia, on asian kertominen aikuisille välttämätöntä. Aikuiset haluavat ja osaavat auttaa.
Opas: Väkivaltaisten verkkoyhteisöjen toiminnan tunnistaminen ja lasten ja nuorten turvallisuuden edistäminen verkossa (Kanadan kuninkaallinen ratsupoliisi / Suojellaan lapsia ry)